Älä käytä kaveria hyväksi

Julkaistu: , Päivitetty:

Tuttavaverkoston käyttäminen uran tai bisneksen edistämisessä vaatii herkkyyttä ja ymmärtämystä. Asiasi voi kääntyä itseäsi vastaan, jos kontaktihenkilöstäsi tuntuu, että käytät häntä oman edun tavoittelun välineenä.
Onko sinulle joskus soittanut joku vanha tuttu tai työkaveri kesätyöpaikalta parinkymmenen vuoden takaa ja pyytänyt apua tai ehdottanut tapaamista? Onko yhteydenottaja tekeytynyt tuttavalliseksi, vaikka et mielestäsi ole koskaan ollut järin hyvä kaveri hänen kanssaan?

Tällaisena verkostoitumisen kulta-aikana moiset yhteydenotot ovat tavallisia. Valmentaja Jukka Rantala valmennus- ja konsultointiyritys Balentorista on sitä mieltä, että kontakteja pitäisi käyttää harkitusti.

– Suhtaudun vähän varovaisesti verkostoitumiseen, jos siitä tehdään laji ja opeteltava tai opittu taito. Joillekin verkostoituminen on myötäsyntyistä ja ihmisestä itsestään lähtevää. Silloin se on aitoa ja pyyteetöntä ja näin ihan hyväksyttävää. Jos kontaktien keruu ja käyttö on päälle liimattua, se muodostaa eettisen rajoitteen, miettii Rantala.

Oman edun
tavoittelu rajana


Rantala kertoo, että jokin aika sitten hänelle soitti tuttu kymmenen vuoden takaa ja ehdotti ryhtymistä saippuaverkostokauppiaaksi. Motiivina oli, että Rantala on hyvä esiintyjä ja voisi pärjätä hommassa.

– Tunsin itseni loukatuksi. Tiedän varsin hyvin, että soittajan tavoitteena oli oman edun edistäminen eikä suinkaan halu auttaa minua luomaan uusi ura saippuaverkostokauppiaana.

Juuri tässä menee hyväksikäytön ja avunpyytämisen hieno ja herkkä raja. Rantalan mielestä rajan määrittää motiivi eli se, onko kyseessä henkilökohtaisen hyödyn saavuttaminen vai oman ymmärryksen kasvattaminen ja laajentaminen.

– On aika vissi ero siinä, kokeeko ihminen, että häntä käytetään hyväksi vai tunteeko hän voivansa auttaa ja sparrata jotakuta tehtävässä, jossa hän tarvitsee tukea?

Kiltteys
palkitaan


Sanonta "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää" pätee Jukka Rantalan mielestä hyvin myös tässä asiassa. Hän viittaa ruotsalaisen Stefan Einhornin kirjaan Aidosti kiltti ja toteaa, että tämä on loistava bisneskirja olematta bisneskirja.

– Kiltteys on mielestäni tärkeää työelämässä. Ihmiset, jotka ovat toisilleen pyyteettömästi kilttejä, saavat todennäköisesti vastapalveluksen jossain vaiheessaan elämää. Kun tällainen ihminen tarvitsee tukea, toiset auttavat häntä mielellään, sanoo Rantala.

Tällaisen pyyteettömän auttajan vastakohta on ihminen, joka on työelämässään jatkuva piikki toisten lihassa, kiipijä ja oman edun tavoittelija. Kuka haluaa auttaa tällaista, kun tämä esittää, että olen perustanut yrityksen ja toivon, että voisit suositella minua.....?

Suhteiden laatu on
määrää tärkeämpi


Suhtautuminen verkostoihin on kulttuurisidonnaista. Angloamerikkalaisessa kulttuurissa suhteet ovat kaikki kaikessa.

– Siellä ei ole niin tärkeää, kuka olet, vaan kenet tunnet. Voi, olla, että meillä on jonkin verran opittavaa tässä asiassa, sillä suomalaiset usein luottavat siihen, että perusjuurevuus riittää, Rantala sanoo.

Facebookit ja muut vastaavat yhteisöt ovat tehneet maailmastamme hyvin moniulotteisen. Nyt niin moni tuntee niin monta ihmistä, että Rantalan mielestä suhteiden laatu nousee tärkeämmäksi kuin niiden määrä.

Tarkoittaako tämä, että ihmiset, jotka eivät ole kovin innostuneita väkinäisestä verkottumisesta, voivat menestyä olemalla aitoja ja auttamishaluisia?

– Toivon sydämestäni, että näin on, sanoo Rantala.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    3. 3

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    4. 4

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    5. 5

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    6. 6

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    7. 7

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    8. 8

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    9. 9

      Talousprofessori: Käteiset pois – köyhien parhaaksi

    10. 10

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    4. 4

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    5. 5

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    8. 8

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    9. 9

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    10. 10

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää