Liikerakentamisen kasvu voittaa asuntonotkahduksen

Julkaistu: , Päivitetty:

Rakennusteollisuus uskoo selviävänsä hyvin asuntorakentamisen hiljenemisestä. Liiketila- ja maanrakennusurakoita on alalla vielä yllin kyllin, ja uusia asuntojakin aletaan taas runsaan vuoden kuluttua tarvita lisää.

Rakennusteollisuus ry:n tänään tiistaina julkaiseman suhdanne-ennusteen mukaan kaiken rakentamisen määrä kasvaisi tänä vuonna vielä neljä prosenttia.

Asuntotuotanto kuitenkin supistuu, ja tänä vuonna aloitetaan enää arviolta 28 000 asunnon rakennustyöt. Viime vuonna uudisasuntoja valmistui 30 500, mikä riitti alan mukaan kattamaan kansalaisten normaalin asuntotarpeen.

– Vielä noin vuosikymmenen ajan jatkuvaa tarvetta olisi noin 30 000 uudelle asunnolle vuodessa, sanoo Rakennusteollisuuden puheenjohtaja Magnus Holm.

Teollisuuden arvion mukaan vuonna 2009 luontainen kysyntä nostaisikin tuotannon taas noin 29 000 uuteen omakoti-, rivi- tai kerrostaloasuntoon.

Nyt maaliskuun alussa uudisasuntorakennusten myynti oli euroissa mitattuna 11 prosenttia edellisvuoden tilannetta jäljessä. Vuodenvaihteessa Rakennusteollisuuden jäsenyrityksillä oli jemmassa 1450 myymätöntä valmista asuntoa.

Tietyöt, varastot
ja remontit elättävät

Tulevasta notkahduksesta ala uskoo selviävänsä yhä jatkuneen vahvan liike- ja toimistorakentamisen avulla. Valtiolla ja kunnilla on myös vireillä runsaasti isoja julkisia rakennushankkeita sekä liikenneväylätöitä.

– Yritykset rakennuttavat myös nyt Etelä-Suomeen koko ajan uusia suuria logistiikkakeskuksia, ja tämänkaltaisen tuotannon tilanne näyttää hyvältä, kertoo Holm.

Asuntorakentamisessa painopiste siirtyy vähitellen remontointiin ja kunnossapitoon.

Työvoimapula on kuitenkin yhä erittäin suuri uhka alalle. Käytännössä kaikki koulutetut kotimaiset rakennusalan ammattilaiset ovat jo tällä hetkellä töissä, teollisuus väittää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    2. 2

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    3. 3

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    4. 4

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    5. 5

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    6. 6

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    7. 7

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    8. 8

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    9. 9

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    10. 10

      Yhdysvaltain talous yllätti iloisesti

    11. Näytä lisää

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    11. Näytä lisää