Kesko tähyilee ostettavaa Venäjältä

Julkaistu: , Päivitetty:

Keskoa kiinnostavat yrityskaupat. Yhtiö haeskelee ostettavaa muun muassa Venäjältä.
Useilla osiensa myynneillä kassaa paisuttanut Kesko hamuaa uutta ostettavaa. Keskon pääjohtajan Matti Halmesmäen mukaan yhtiötä kiinnostaa laajentua nykyisillä toimialoilla

–Ruoka- ja Rautakeskolla on keskeinen rooli. Näyttäisi, että Venäjän osalta pääomasijoittajien voimakas invaasio on selvästi hidastunut ja riskirahalla on selvästi enemmän hintaa. Siksi näen, että teollisilla toimijoilla on selkeästi paremmat kilpailumahdollisuudet, Halmesmäki totesi tiedotustilaisuudessa tiistaina.

Kesko on jo toteuttanut K-Rahoituksen sekä Tähti Optikon myynnit. Kauko-Telko on puolestaan menossa Aspolle. Lisäksi konserni on tehnyt isoja vuokrasopimusjärjestelyitä ja kiinteistökauppoja Nordisk Rentingin kanssa.

Rahoitusmarkkinoiden epävakaus
on aiheuttanut sijoitusongelmia

Myynnit ja muut järjestelyt ovat kasvattaneet Keskon rahoitusvaroja selvästi. Halmesmäen mukaan rahoitusmarkkinoiden turbulenssi on aiheuttanut ongelmia myös Keskolle, sillä yhtiöllä on ollut vaikeuksia löytää varoille riittävän hyviä sijoituskohteita.

–Kun suojasatamia on tänä päivänä vähän, on aito ongelma, missä on turvallista ja tuottavaa säilyttää tätä likviditeettiä.

Keskon lyhytaikaiset rahoitusvarat ja rahavarat olivat tammikuun lopussa 568 miljoonaa euroa, kun joulukuun lopussa varoja oli 351 miljoonaa euroa. Yhtiö maksoi osinkoja huhtikuun alkupuolella yli 156 miljoonaa euroa.

Järjestelyt kasvattavat myös Keskon osinko-odotuksia. Yhtiön osinkopolitiikkana on jakaa vähintään puolet osakekohtaisesta tuloksesta osinkoina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    6. 6

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    9. 9

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    10. 10

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    11. Näytä lisää

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    11. Näytä lisää