Olutta halutaan taas laimentaa

Kansanterveyslaitoksen pääjohtaja Pekka Puska väläyttelee jälleen keskioluen laimentamista.


Edellisen kerran Puska ajoi kakkosolutta kauppoihin viime syksynä. Perusteluna on suomalaisten liiallinen juominen.

Kansanterveyslaitos on alati huolissaan alkoholin korkeasta kulutuksesta ja kulutuksen kasvusta, josta seuraa mittavia kansanterveydellisiä, taloudellisia ja sosiaalisia vaurioita. Olut muodostaa noin puolet kaikesta suomalaiskurkkuihin kaadettavasta alkoholista.

Oluen kulutus on vuosien kuluessa lisääntynyt lähinnä kaupoista myytävän keskioluen mukana, minkä vuoksi Puska näkee juoman laimennuksen tehokkaana keinona alkoholihaittojen suitsinnassa.

Puska lisäisi vettä pulloihin sen verran, että alkoholipitoisuus alenisi nykyisestä 4,7 prosentista 3,7:ään. Laimennus vähentäisi alkoholin vuosikulutusta lähes kymmenyksellä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Katso miten muut arvostavat työtäsi

    8. 8

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    9. 9

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    10. 10

      Etla: Tasa-arvo-ongelmat alkavat heti työurien alusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    7. 7

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    8. 8

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    9. 9

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    11. Näytä lisää