Academica ostaa Netsonicin koko liiketoiminnan

Julkaistu: , Päivitetty:

Academica on ostanut internet-operaattori Netsonicin Oy:n koko liiketoiminnan. Netsonicin avainhenkilöt siirtyvät vanhoina työntekijöinä Academican palvelukseen.
Myös Netsonicin asiakassopimukset ja liittymät loppukäyttäjineen siirtyvät Academicalle sellaisinaan. Netsonicilla on lähes 20.000 loppukäyttäjää maanlaajuisesti.

Liiketoimintakaupan arvoa osapuolet eivät kerro.

"Yhteysvaikeuksilla ei mitään
tekemistä asian kanssa"


Netsonicin toimitusjohtajan ja pääomistajan Matti Huhtalan mukaan tänään julkistetulla liiketoimintakaupalla ei ole mitään tekemistä yrityksen viime viikolla uutisoitujen yhteysvaikeuksien kanssa.

- Tätä kauppaa on valmisteltu jo 2-3 kuukauden ajan, Huhtala toteaa. Yhteysongelmien taustoista kerrotaan hänen mukaansa lisää sitten, kun viranomaiset ovat asian selvittäneet.

Netsonicin liikevaihto oli hänen mukaansa viime vuonna runsas miljoona euroa ja henkilöstöä 5-10. Henkilöstömäärän haarukkaa Huhtala selittää alihankintatyyppisillä ratkaisuilla. Näillä näkymin Academicalle siirtyy neljä työntekijää.

- Liiketoimintakauppa mahdollistaa Netsonicin asiakkaille jatkossa entistä laadukkaammat palvelut. Lisäksi asiakkaat pääsevät hyödyntämään Academican olemassa olevaa laajaa runkoverkkoa sekä lukuisia lisäpalveluja kuten @450-mobiiliverkkoa, Academica Oy:n toimitusjohtaja Harri Aho puolestaan sanoo tiedotteessa.

Liikesuhteessa
vuodesta 2003


Vuonna 1997 perustettu Netsonic on erikoistunut yritysten, kiinteistöjen ja kuluttajien tietoliikenneyhteyksiin. Lisäksi Netsonic toteuttaa asiakaskohtaisesti räätälöityjä verkkoratkaisuja tietoliikenneasiakkailleen.

Sekä Netsonic että Academica ovat FICIX ry:n (Finnish Communication and Internet Exchange) jäseniä. Academica on jo vuodesta 2003 lähtien myynyt Internet transit-liikennettä Netsonicille.

Academica Oy on aloittanut yritys- ja taloyhtiöasiakkaisiin keskittyvänä internet-operaattorina ja täyden palvelun it-talona jo vuonna 1985. Yritys työllistää nykyisin yli 60 henkeä ja sen budjetoitu liikevaihto vuodelle 2008 on 18 miljoonaa euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    2. 2

      Lomarahojen leikkaus kiukuttaa työntekijöitä: ”Ihmisiä ahdistetaan nyt joka taholta”

    3. 3

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    4. 4

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    5. 5

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    6. 6

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    7. 7

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    8. 8

      Kiky riisti sairaanhoitajalta vuoden kohokohdan – ”Voisinko viedä lapsen Sipilän portille ja selittää...”

    9. 9

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    10. 10

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    3. 3

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    4. 4

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    5. 5

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    6. 6

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    7. 7

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    8. 8

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    9. 9

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    10. 10

      Lomarahojen leikkaus kiukuttaa työntekijöitä: ”Ihmisiä ahdistetaan nyt joka taholta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    7. 7

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää