Romahduksesta romahdukseen

Julkaistu: , Päivitetty:

Kirjat
Rahoitusmarkkinoiden subprime-kriisiä ei kannata hämmästellä vaikeiden termien takia. Sama romahduskaava on toistunut markkinoilla lukemattomia kertoja, osoittaa romahdushistoriikki Manias, Panics and Crashes.
Sijoittajat huumaantuvat kerta toisensa jälkeen milloin mistäkin teknisestä mullistuksesta tai muusta vallankumouksellisesta mahdollisuudesta mahtavien voittojen tienaamiseen.

Karkeasti kerran vuosikymmenessä ja joskus useamminkin ainakin joku osa markkinoista on kiihdyttänyt maaniseen nousuhuumaan, viime vuosikymmenen lopussa markkinat kautta maailman humahtivat teknohuumaan, sen puhjettua osa länsimaista kiihdytti asuntokuplaan.

Maniat ovat säännönmukaisesti päättyneet ensin sijoittajien paniikkiin ja lopulta maniamarkkinoiden romahdukseen. Liioittelevien kurssiliikkeiden kiertokulku kuulunee markkinoiden luonnonlakeihin, sillä sijoittajat eivät näytä ottavan opikseen edellisten sijoittajapolvien virheistä.

Tiedon puutteesta ei voi olla kysymys, sillä markkinoiden ääriliikkeitä on tutkittu erittäin paljon ja niistä on kirjoitettu lukuisia tilityksiä.

Neljän vuosisadan
markkinamaniat


Kattavimpiin ja laajimmin luettuihin romahdushistoriikkeihin kuuluu amerikkalaisen rahoitushistorioitsijan, muutama vuosi sitten edesmenneen Charles Kindlebergerin Manias, Panics and Crashes - A History of Financial Crises (Maniat, paniikit ja romahdukset - Rahoituskriisien historia).

Kindleberger on kirjannut markkinamanioita ja romahduksia neljän viime vuosisadan ajalta.

Alkujaan vuonna 1978 ilmestyneestä kirjasta on otettu uusia päivitettyjä painoksia suunnilleen kymmenen vuoden välein, viimeksi vuonna 2005. Romahdusten lista on kussakin painoksessa venynyt, mutta keskeiset analyysit ja johtopäätökset manioiden ja romahdusten syistä ja seurauksista ovat pysyneet ennallaan.

Löysä velkaraha
ruokkii sijoitushuumaa


Karkeasti pelkistäen Kindlebergerin mania-paniikki-romahdus -kaava alkaa löysän velkarahan ja jonkin talouskasvua tai ainakin kasvuodotuksia kiihdyttävän teknisen tai yhteiskunnallisen mullistuksen yhdistelmästä.

Into muuttuu maniaksi, kun alkuvaiheen huimat voitot innostavat mukaan yhä uusia sijoittajia, jotka lopulta nostavat hinnat järjettömän korkeiksi - alkaa silkka uusiin sijoittajiin ja hinnannousuun perustuva keinotteluvaihe.

Mania muuttuu paniikiksi ja lopulta markkinat romahtavat, kun mukaan ei enää tulekaan uusia sijoittajia ja uskomukset uuden talouden ikuisesta kasvusta osoittautuvat vääriksi. Romahduksen voi aiheuttaa myös korkojen nousu.

Juhlat loppuvat
koron nousuun


Velan hinnalla ja määrällä on Kidlebergerin mukaan keskeinen rooli markkinoiden äkkijyrkissä nousuissa ja laskuissa. Höllät velkahanat innostavat noususuhdanteessa varsinkin maniaa ruokkivalla muotialalla niin sijituskohteita kuin sijoittajiakin kasvattamaan varmoja voittojaan rohkealla velkavivun käytöllä.

Kun korot ennen pitkää nousevat ja velkahanat kiristyvät, alkaa kasvu kiikastaa ja velkasijoitukset mennä myttyyn. Sijoituskohteita ja sijoittajia alkaa joutua rahoitusvaikeuksiin ja mennä konkurssiin. Juuri näin alkoi Yhdysvaltain subprime-kriisi.

Tuskin romahdushistorian opiskelu estää seuraavaa maniaa, paniikkia tai romahdustakaan. Sen sijaan historian opiskelu voi helpottaa uusien villitysten tunnistamista ja hyvässä lykyssä auttaa viisasta sijoittajaa säilyttämään itsehillintänsä muiden humahtaessa seuraavaan huumaan.

Charles Kindleberger: Manias, Panics and Crashes, Wiley 2005 (alkup. 1978)

  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    2. 2

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    3. 3

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      Tanskan kruunu poikkeuksellisen vahva euroon verrattuna – keskuspankki voi ryhtyä toimiin

    6. 6

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    7. 7

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    8. 8

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    9. 9

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    10. 10

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    3. 3

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    6. 6

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    7. 7

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    8. 8

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    9. 9

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    10. 10

      70-luvulla tehtiin kurjimmat talot – milloin parhaat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää