Ahneus iski sipoolaisiin

Helsinkiin liitettävän Lounais-Sipoon asukkailla on huikeat odotukset kiinteistöjensä arvonnoususta.
Helsinkiläisyys on noussut arvoonsa Lounais-Sipoossa. Helsinkiin liitettävä alue haluaa jo nyt ulosmitata hyödyt ensi vuoden alussa tapahtuvasta liitoksesta.

Oman kiinteistön arvon on alkanut kiinnostaa lounaissipoolaisia aiempaa enemmän.

– Asukkaiden mielenkiinto oman kiinteistön arvoon on herännyt. Olemme saaneet paljon arviointipyyntöjä. Asukkaita kiinnostaa tietää, mikä on arvonnousu, kun liitytään Helsinkiin. Ja kannattaako myydä nyt vai odottaa muutama vuosi, kertoo myyntipäällikkö Jukka Karppinen Sipoon Huoneistokeskuksesta.

– Arviointi on hyvin vaikeaa. Jos pienellä alueella on paljon asuntoja myynnissä samanaikaisesti, se ei nosta hintoja. Vaikutus voi olla negatiivinenkin, varoittaa Karppinen.

Liitettävä Lounais-Sipoon alue on pieni, noin 26 neliökilometrin kokoinen. Alueen palvelut ovat vielä niukat. Hinnannousu antaa Karppisen mukaan vielä odottaa Helsingin lupaamia uusia palveluja.

– On ihan selvää, että hinnat nousevat. Mutta eivät ne yhdessä yössä pomppaa.

Hinnannousu tulee
varmasti, mutta hitaasti


Mielikuva helsinkiläisyyden hintoja kohottavasta vaikutuksesta on tuttu myös OP-kiinteistökeskuksen Itä-Helsingin myyntijohtaja Aila Lukkariselle.

Kiinteistönvälittäjä on hiukan hämmästynyt asukkaiden suhtautumisesta uuteen kaupunkiin.

– Osalla sipoolaisista on käsitys, että kun raja siirtyy, nousee myös asunnon hinta Helsingin linjaan.

Lukkarinen kertoo, että asuntokauppa virkistyi heti, kun tieto liitoksesta vahvistui. Hinnannousuihin menee vielä pitkään, Lukkarinen arvelee. Vasta uudet ihmiset ja palvelut nostavat alueen arvostusta. Pelkkä tieto tulevasta ei vielä riitä.

Helsinkiläisyys on
hyvä myyntivaltti


– Kyllä tuleva helsinkiläisyys näkyy. Sitä on jo käytetty myyntiargumenttina. Hinnoissa se ei vielä ole juuri näkynyt, sanoo Kiinteistömaailma-yrittäjä Anneli Telama-Sivonen. Telama-Sivosen yritys toimii liitosalueen naapurissa Helsingin Vuosaaressa ja Itäkeskuksessa.

Liitokseen alueen sipoolaiset suhtautuvat Telama-Sivosen mukaan myönteisesti. He näkevät, että kiinteistön arvo voi nousta Helsinkiin liittymisen myötä.

Telama-Sivonen toteaa, että liitos hankaloittaa tällä hetkellä kiinteistövälittäjien työtä: ei Sipoo eikä Helsinkikään anna tietoja alueen kaavoituksesta. Esimerkiksi metroratalinjaukset ovat vielä päättämättä. Myös Sipoon jo kaavoittaman 40 omakotitalotontin kohtalo Karhusaaressa on auki.

– Yleiskaava-alue on rakennuskiellossa. Kaikki siellä olevat tontit ovat hitaasti myytäviä.

Kiinteistönvälittäjä uskoo, että tonteille on kysyntää, kunhan niitä saa alkaa myydä.

Lunastettavan Lounais-Sipoon suurimmat valmiit asuinalueet ovat Karhusaari ja Landbo. Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on maalannut uudesta kaupunginosasta noin 40 000 asukkaan aluetta, jossa on tiivis ja eheä yhdyskuntarakenne. Alueen liikenne perustuu metroon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    2. 2

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    3. 3

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    4. 4

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    5. 5

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    8. 8

      Nordean palvelut nurin pitkälle iltaan – käteistä ei nouse eikä verkkopankkiin pääse

    9. 9

      Britannia ei ole tänään tuottanut yhtään hiilienergiaa – ensimmäistä kertaa yli sataan vuoteen

    10. 10

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    3. 3

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    4. 4

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    5. 5

      Nordean palvelut nurin pitkälle iltaan – käteistä ei nouse eikä verkkopankkiin pääse

    6. 6

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    7. 7

      Nordean kortit eivät toimi sunnuntaina – pankkiautomaateilla on jo jonoa

    8. 8

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    9. 9

      Ikea-johtaja: Lihapullat ovat parhaita sohvamyyjiämme

    10. 10

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    2. 2

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    3. 3

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    4. 4

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    9. 9

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    10. 10

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    11. Näytä lisää