Myönteistä värinää Nokiasta

Julkaistu: , Päivitetty:

Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia julkistaa torstaina klo 13 alkuvuoden tuloksensa lievästi myönteisessä markkinavärinässä.
Myötätuulta ovat puhaltaneet etenkin maailman suurin mikropiirinvalmistaja, yhdysvaltalainen Intel ja eteläkorealainen LG Electronics, joka on viidenneksi suurin matkapuhelinten valmistaja.

Intel kertoi myöhään tiistaina, että sen nettotulos oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä analyytikoiden povaamalla tasolla 1,44 miljardissa dollarissa. Yhtiön 9,67 miljardiin dollariin noussut liikevaihto sen sijaan ylitti odotukset.

Sijoittajat ilahtuivat myös Intelin ilmoituksesta, jonka mukaan yhtiö odottaa myyntikatteen olevan koko vuodelta 57 prosenttia ”plus miinus muutama prosenttiyksikkö”. Analyytikot olivat pelänneet, että yhtiö kertoisi tätä synkemmästä ennusteesta.
Intelin kertomat luvut voivat antaa osviittaa Nokian tilanteesta, koska Nokia on Intelin mikropiirien suuri asiakas.

LG:n puhelimet
kävivät kaupaksi


Toinen Nokian kannalta myönteinen uutinen saatiin keskiviikkona, kun LG Electronics kertoi myyneensä tammi–maaliskuussa 24,4 miljoonaa puhelinta. Edellisellä neljänneksellä korealaisyhtiö myi 23,7 miljoonaa puhelinta.

LG Electronicsin nettotulos oli alkuvuonna 422 miljardia wonia eli 270 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin vastaavalla jaksolla yhtiö teki tappiota. LG sai matkapuhelimistaan melkein kolme kertaa paremman katteen kuin viime vuoden alussa.
Uutistoimisto Reutersin mukaan LG tulee todennäköisesti voittamaan markkinoita uusilla kalliin luokan Viewty-malleilla.

Kaksikymmentäkaksi Nokiaa seuraavaa analyytikkoa odottaa, että yhtiön nettotulos nousee vuoden ensimmäisellä neljänneksellä viimevuotisesta 42 prosentta 1,39 miljardiin euroon. Analyytikot ennustavat yhtiön myynnin kasvaneen 28 prosenttia 12,6 miljardiin euroon. Factsetin tekemästä analyytikkoarviosta kertoi uutistoimisto Dow Jones.

Intelin ja Nokian jälkeen myös monet muut tekniikkamaailman jättiläiset kertovat tuloksestaan. Tämän ja ensi viikon tulosjulkistuksista selviää, miten paljon viime kuukausien myllerrys rahamarkkinoilla on syönyt tietotekniikkabisnestä.

Google julkistaa tuloksensa myös torstaina, kun taas Yahoon Applen, SonyEricssonin ja Motorolan vuoro on ensi viikolla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    3. 3

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    6. 6

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    9. 9

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    10. 10

      Asuminen uusissa taloissa vaatii osaamista – ”Ihmiset pilaavat sisäilman”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    3. 3

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    8. 8

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    9. 9

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    10. 10

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    11. Näytä lisää