Deutsche Bankin Wall: USA:n taantuma jää lieväksi

Julkaistu: , Päivitetty:

Deutsche Bankin euroalueesta vastaava pääekonomisti Mark Wall arvioi, että taantuma Yhdysvalloissa jää suhteellisen lieväksi ja euroalueen bkt-luvut pysyvät koko vuoden plussalla.
Euroalueen talouskasvu hidastuu kuitenkin selvästi vuoden toisella neljänneksellä ja EKP joutuu Wallin mukaan taipumaan syksyllä ohjauskoron laskuun.

Trendikasvua hitaamman kasvun vaihe voi kuitenkin jatkua sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa melko pitkäänkin.

– Talouden sopeutuminen ongelmiin on alkanut hyvissä ajoin. Yhdysvaltojen asuntomarkkinat ja investoinnit alenivat jo ennen kuin talouskasvu heikkeni. Sopeutumisen alkaminen ajoissa on parempi kuin nopea rysähdys. Suuri riski on kuitenkin se, miten kuluttajat reagoivat. Yhdysvalloissa työmarkkinat ovat alkaneet pehmetä ja kuluttajaluottamus on heikentynyt, Wall sanoi uutistoimisto Startelille keskiviikkona Helsingissä.

Sopeutumisen lisäksi toinen myönteinen asia on keskuspankkien ja muiden viranomaisten nopea reagointi kriisiin. Yhdysvaltojen Fed on aiemmissa kriisi- ja taantumatilanteissa laskenut ohjauskoron inflaation tasolle noin vuodessa. Wall muistuttaa, että nyt keskuspankki päätyi reaaliseen nollakorkoon kolmessa kuukaudessa ja sen lisäksi se on käyttänyt lähes kaikkia käytössään olevia keinoja kriisin ratkaisemiseen.

Wall kiittää myös muiden viranomaisten ripeää toimintaa, mikä onnistuessaan nopeuttaa markkinoiden elpymistä. EKP on pitänyt korkonsa ennallaan, mutta se on Wallin mukaan ollut monta kertaa edelläkävijänä eri tavoissa hoitaa likviditeettiongelmia.

Kaupan pitää
taas käydä


Wall korostaa, että markkinatoimijoiden pitää löytää mahdollisimman nopeasti hinnat, joilla kauppaa voidaan taas käydä.

– Yksi positiivinen merkki on se, että esimerkiksi pääomasijoittajat ovat olleet halukkaita ostamaan takaisin velkavetoisten (LBO) yrityskauppojen lainoja pankeilta, Wall sanoo.

Tällaisia lainoja jäi BNP Paribasin arvion mukaan pankkien syliin noin 200 miljardia dollaria ja kaikkein eniten Deutsche Bankille, joka on Financial Timesin mukaan pyrkinyt viime viikkoina myymään lainoja aktiivisesti.

Wall ei ole kuitenkaan tietoinen oman pankkinsa järjestelyistä vaan hän kommentoi asiaa yleisesti.

Shokki leviää tehokkaasti
finanssimarkkinoiden kautta


Euroopan talouden riippuvuus Yhdysvaltojen taloudesta on tällä hetkellä ekonomistien tärkeimpiä kiistelyaiheita. Euroalueen ulkomaankaupan osuus dollarialueelle on laskenut muutamassa vuodessa noin 20 prosentista noin 12 prosenttiin ja euroalue vie aiempaa enemmän Aasiaan ja muille kehittyville markkinoille. Tästä syystä riippuvuussuhde on voinut vähentyä.

– Riippuvuus ei välttämättä ole vähentynyt. Ulkomaankaupan lisäksi todelliset shokit leviävät nyt aiempaa tehokkaammin finanssimarkkinoiden kautta, Wall sanoo.

Luottomarkkinoiden globaalien ongelmien lisäksi Wall viittaa valuuttakurssiin.

– Perinteisten mallien mukaan laskettuna euron viime aikojen vahvistuminen voi syödä alueen vuosikasvusta 0,9 prosenttiyksikköä. Se on aika paljon, jos alueen trendikasvu on noin kaksi prosenttia, Wall muistuttaa.

Wallin mukaan suurin syy euron vahvistumiseen on keskuspankkien erilainen politiikka. Yhdysvaltojen koronalennukset ja EKP:n passiivisuus ovat luoneet korkoeron, mikä vahvistaa euroa.

G7-maiden viime viikonlopun kannanotossa ilmaistiin aiempaa lievästi voimakkaampaa huolta dollarin heikkenemisestä, mutta ei sovittu mistään toimista. Keskuspankkien valuuttainterventiot ovat mahdollisia, mutta Wall ei pidä niitä todennäköisenä.

– EKP voisi lähteä interventioihin vain jos se ei haittaisi sen varsinaista tehtävää inflaation torjunnassa. Lisäksi sen pitäisi saada Japani ja USA mukaan. Euron heikentäminen nostaisi inflaatiota, eikä Yhdysvalloilla ole luultavasti mitään halua valuuttansa vahvistamiseen nyt kun se tarvitsee vientiteollisuuden kilpailukykyä, Wall huomauttaa.


EKP:n seuraava koronlasku
kolmannella neljänneksellä


Wallin mukaan Yhdysvaltojen ja euroalueen talouksilla on edelleen suuri korrelaatio, mutta USA vaikuttaa Eurooppaan voimakkaimmin noin puolen vuoden viiveellä. Jos Yhdysvallat on lievässä taantumassa vuoden ensimmäisen puoliskon, euroalueella hitaimman kasvun vaihe olisi vuoden loppupuoliskolla.

Euroopan keskuspankin kannalta tärkein ongelma on inflaatio, jonka ovat keskeisesti aiheuttaneet ruuan ja öljyn hintojen nousu. Wall arvioi, että kyseessä on kuitenkin tilapäinen inflaatiopiikki ja vuoden lopussa inflaatio laskee alle 2,5 prosentin. Kansainvälisten tekijöiden ja tilapäisyyden takia Wall uskoo, että EKP voi laskea korkoaan vuoden kolmannen neljänneksen lopussa kun kasvuongelmat alkavat selvemmin näkyä.

– Mistään ei voi kuitenkaan olla varma. Osa keskuspankkijohtajista on tuntunut valmiilta uhraamaan jonkin verran kasvua saadakseen inflaation tarkasti tavoitteeseen. Keskuspankkiirien hermostuneisuuden ymmärtää, koska inflaatio-odotukset ovat jonkin verran nousseet. Varsinaiset toisen kierroksen vaikutukset ovat jääneet kuitenkin lieviksi. Jotkin yksittäiset palkankorotukset ovat olleet korkeita, mutta kokonaisuus on pysynyt hyvin hallinnassa, Wall sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      70-luvulla tehtiin kurjimmat talot – milloin parhaat?

    6. 6

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    7. 7

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    8. 8

      Tanskan kruunu poikkeuksellisen vahva euroon verrattuna – keskuspankki voi ryhtyä toimiin

    9. 9

      Jättilasku – nämä talot hajoavat ennen aikojaan

    10. 10

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    3. 3

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    6. 6

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    7. 7

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    8. 8

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    9. 9

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    10. 10

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    7. 7

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    8. 8

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    9. 9

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    10. 10

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    11. Näytä lisää