Vientikiellot lisäävät epävarmuutta ruoasta

Julkaistu: , Päivitetty:

Maailman suurimmat viljantuottajat ovat asettaneet lisää rajoituksia viljatuotteiden viennille. Indonesia liittyi eilen joukkoon kieltämällä keskilaatuisen riisin viennin. Kansainvälisen viljakaupan yskähtely luo epävarmuutta myös länsimaiden ruokahuoltoon.
Indonesia ilmoitti eilen kieltävänsä riisin viennin. Se pyrkii näin pitämään kotimaan hinnat alhaalla. Maa ei ole aikeineen yksin, sillä maailman suurimpiin riisintuottajiin kuuluvat Intia, Egypti ja Vietnam ovat jo ehtineet rajoittaa vientiä.

Financial Timesin mukaan Kazakstanin, Venäjän, Ukrainan ja Argentiinan rajoitukset ovat puolestaan sulkeneet jo lähes kolmanneksen vehnämarkkinoista.

Vientikiellot auttavat ehkä pitämään viljan hinnan kotimarkkinoilla vakaana, mutta ne aiheuttavat maailmanlaajuisesti paljon ongelmia. Eniten kärsivät maat, jotka joutuvat tuomaan paljon viljaa.

Esimerkiksi kuivuuden vaivaamat osat Kiinaa ovat pulassa, kun osa tuottajista poistuukin markkinoilta ja kotimaiset varastot tyhjenevät. Viljatuotteiden hinnat ovat viimeaikoina tehneet uusia ennätyksiä

Ruokakriisistä uhkaa
seurata lisää levottomuuksia


Maissa, joissa ruokakulut muodostavat yli puolet ihmisten menoista, ollaan erityisen herkkiä ruoan hintavaihteluille. Ensimmäiset merkit vaikeista ajoista saatiin jo viime vuoden tammikuussa Meksikossa. Mielenosoittajat lähtivät kaduille vaatimaan halvempia hintoja, kun meksikolaisten peruselintarvikkeen tortillan hinta nousi lähes 40 prosenttia.

Vastaavanlaisia protesteja on nähty muutamissa Afrikan valtioissa sekä esimerkiksi Indonesiassa ja Uzbekistanissa. Pitääkseen kotimaiset hinnat vakaana ja asukkaat tyytyväisinä, köyhät maat ovat asettaneet vientitulleja pitääkseen kotimaiset hinnat vakaana maailmanmarkkinahinnan noustessa.

Argentiinassa protestit ovat menneet toisinpäin. Viljelijät nousivat hallituksen asettamia soijanvientitulleja vastaan, kun 44 prosentiin lisävero nosti kokonaisverotaakan yli 70 prosenttiin.

Argentiinalaisviljelijät ovat nyrpeissään siitä, etteivät he saa rahastaa ennätyskorkeilla maailmanmarkkinahinnoilla. Argentiinan soijatuotannon uskotaankin pienentyvän, koska tuottajat eivät ole halukkaita investoimaan lisäpeltoalaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    3. 3

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    4. 4

      Seppälää haetaan konkurssiin

    5. 5

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    6. 6

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    7. 7

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    8. 8

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    9. 9

      Kurja kesäsää iski pahasti Seppälään – ”poikkeuksellisen onnistuneet” kululeikkaukset eivät auttaneet

    10. 10

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    2. 2

      Seppälää haetaan konkurssiin

    3. 3

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    6. 6

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    7. 7

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    8. 8

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    9. 9

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    10. 10

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää