PluggedIn haastaa YouTuben musiikkivideoissa

Aloitteleva PluggedIn Media hyökkää laadulla YouTuben kimppuun. Palvelu aloitti keskiviikkona lupauksensa mukaan lähes dvd-tasoisten musiikkivideoiden esittämisen internetissä.
YouTubessa pyörii lukuisia enemmän tai vähemmän laillisia musiikkivideoita. Mutta palvelun perustajiin kuuluva Steve Chen toivoi vuoden 2006 elokuussa, että YouTubeen saataisiin "kaikki koskaan tehdyt musiikkivideot" virallisesti puolentoista vuoden sisällä.

Saman vuoden lokakuussa YouTube myytiin Googlelle.

PluggedIn on solminut sopimukset Universalin, EMIn ja Sony BMG:n kanssa, ja aluksi katalogissa on 10 000 musiikkivideota, Wall Street Journal kertoo. Levy-yhtiöt saavat siivun sivuston mainostuloista.

Suomalaisia vierailijoita tervehditään tutulla viestillä: "Hupsista. Tätä sisältöä ei ole lisensoitu levitettäväksi Yhdysvaltain tai Kanadan ulkopuolelle".

Google ja sen YouTube olivat maaliskuussa otsikoissa, koska musiikkivideoiden esittämisestä maksettavat rojaltit eivät Cnetin tietojen mukaan ainakaan tuolloin olleet vielä saavuttaneet muusikkoja, vaikka sopimukset solmittiin jo huomattavasti aiemmin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    3. 3

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    4. 4

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    5. 5

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    6. 6

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    7. 7

      Valkoinen talo esitteli verouudistusta – yksityiskohdat vielä auki

    8. 8

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    9. 9

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    10. 10

      Näitä asuntoja ei halua kukaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    3. 3

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    4. 4

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    5. 5

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    6. 6

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    7. 7

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    8. 8

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    9. 9

      Uudenkaupungin autotehtaalle hurja hakijaryntäys

    10. 10

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    7. 7

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    8. 8

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää