Componenta kovassa nousussa

Componentan osakekurssi on vahvassa nousussa. Yhtiön liikevoitto ilman kertaeriä nousi ensimmäisellä neljänneksellä 72 prosentilla.
Teollisuudelle valukomponentteja valmistavan Componentan liikevoitto ilman kertaeriä kipusi 13,4 miljoonasta eurosta 23,1 miljoonaan euroon tilivuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Myös yhtiön liikevaihto kasvoi. Yhtiö pitää koko vuoden näkymänsä ennallaan.

Componentan kurssi oli kello 13 noin yhdeksän prosentin nousussa.

Kertaeristä siivoamaton tulos ennen veroja laski 14,9 miljoonaan euroon vuotta aikaisemmasta 21,8 miljoonasta eurosta. Osakekohtainen tulos heikkeni 1,57 eurosta 0,76 euroon.

– Konsernin liikevoitto parani edellisvuoteen verrattuna Turkin liiran valuuttakurssimuutosten, hyvän volyymikehityksen ja operatiivisen toiminnan tehostumisen johdosta, tiedotteessa kerrotaan. Toisaalta liiran heikkeneminen euroon nähden keväällä kasvatti nettorahoituskuluja lainojen kurssitappioiden tuloksena.

Etenkin valimoiden ja vuonna 2006 ostetun Döktasin liikevoitto parani alkuvuonna merkittävästi. Valimoita tuki toiminnan tehostaminen ja volyymien kasvu. Döktasia tuki lisäksi liiran heikkeneminen. Döktaksen merkittävin yksittäinen tuote ovat autojen alumiinivanteet.

Liikevaihto kasvussa ja näkymät suotuisat

Konserniliikevaihto lisääntyi 167,9 miljoonasta eurosta 185,0 miljoonaan euroon. Vertailukelpoinen kasvu oli hiukan yli 14 prosenttia.

Valimoiden liikevaihto kasvoi 15,8 prosenttia 73,1 miljoonaan euroon. Konepajojen myynti lisääntyi 9,8 prosenttia 50,5 miljoonaan euroon. Döktasin myynti nousi 18,2 prosenttia 70,7 miljoonaan euroon.

Konsernin tilauskanta oli maaliskuun lopussa 134,6 miljoonaa euroa, kun se vuotta aikaisemmin oli 104,7 miljoonaa.

Componentan mukaan kysyntänäkymät ovat kaikilla asiakastoimialoilla suotuisat toisen neljänneksen alussa. Tilauskanta oli ensimmäisen neljänneksen lopussa 29 prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin.

Componentan ja Döktasin toimintojen yhdistämisellä ja toiminnan tehostamisella arvioidaan olevan myönteinen vaikutus konsernin liikevoittoon tänä vuonna.

Componenta toistaa tammikuun tilinpäätöksen yhteydessä antamansa näkymät. Tällöin yhtiö kertoi liikevaihtonsa kasvavan ja tuloksen rahoituserien jälkeen ilman kertaeriä paranevan tänä vuonna viime vuodesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    3. 3

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    4. 4

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    5. 5

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    6. 6

      Mnuchin vahvisti USA:n yritysveron laskun – lisätietoja odotetaan vielä tänään

    7. 7

      Mitä omistuksiaan valtio voisi myydä? ”Teliaan tai Sampoon voi kallistua”

    8. 8

      Selvitysryhmä ennakoi muutosta liikenteen verotukseen

    9. 9

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    10. 10

      Fortum teki ison omistusjärjestelyn Norjassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    4. 4

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    5. 5

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    6. 6

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    7. 7

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    8. 8

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    9. 9

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    10. 10

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää