Hallitus pani talouden kehräämään

Julkaistu:

Hallituksen kannattajat kehuvat, miten valtiontalous hyrrää nyt mukavasti. Myös yrittäjäkunta suhtautuu luottavaisesti tulevaisuuteen.
Pellervon Taloudellisen tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Pasi Holm pitää hallituksen suurimpana ansiona työllisyystavoitteen toteuttamista.

– On uskomaton juttu, että meille on vuoden aikana syntynyt 60 000 uutta työpaikkaa. Mikä tahansa maa saa olla tyytyväinen 2,5 prosentin työllisyyden parannukseen.

Holm lisää samaan hengenvetoon, että kysyä voi, miten paljon hyvä taloudellinen tilanne on hallituksen ansiosta. Ansiota on siinä, että hallitus on onnistunut pitämään yllä positiivista virettä ja vielä lisäämään kierroksia.

– Hyvä työllisyystilanne synnyttää positiivisen kierteen. Kuluttajien luottamus pysyy hyvänä, kulutus kasvaa, tuotanto kiihtyy.

Sukupolvenvaihdokset
sujuvat sutjakkaasti


Järkevä veto hallitukselta oli Holmin mielestä siirtää talouspoliittista liikkumavaraa tuonnemmaksi. Luvatut veronalennukset tulevat myöhemmin.

Kehuja saavat Holmilta hallituksen veroratkaisut: perintöveron ja autoveron alennukset.

– Siitä on varmaan täysi yksimielisyys, että autoveron uudistus oli oikea liike ympäristöarvoja ajatellen.

Perintöverouudistuksessa hallitusta on syytetty rikkaiden suosimisesta. Holmin mielestä olisi tärkeä muistaa, että veromuutos koskettaa eniten pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Veromuutos helpottaa sukupolvenvaihdoksia pikkufirmoissa ja maatiloilla.

– Se on sama kuin perheessä, jossa toinen puoliso jää leskeksi. Onko oikein, että toinen joutuu maksamaan rahaa siitä, että saa jäädä asumaan omaan kotiinsa.

Samalla tavalla uuden perintöveron ansiosta yrittäjän ei tarvitse maksaa siitä, että hän jatkaa yrittämistä. Maaseudulla veromuutos auttaa estämään tilojen pirstaloitumista.

– Demarien puheenjohtaja Eero Heinäluoma syyttää isojen yritysten suosimisesta, mutta näitä isoja yrityksiä on hyvin vähän. Vero hyödyttää eniten pk-yrityksiä.

Jihuu, markkinamekanismi
toimii maataloudessa!


Maatalouspolitiikassa Suomi on pääsemässä Holmin mielestä vihdoinkin siihen, että hintamekanismi toimii. Jos viljan ja rehun hinta nousee, kustannukset voivat siirtyä kuluttajahintoihin. Maatilat voivat tehdä paremmin tuotantosuunnitelmiaan.

Hallituksen ansioihin Holm lukee päätöksen alentaa ruuan arvolisäveroa. Vero laskee ensi vuonna.

– Veroalennus laskee ruuan hintaa 3,5 prosenttia vuositasolla. Hallitus toimii juuri niin kuin pitää eli tuo verohelpotuksia vastapainona kulujen nousuun.

Poliitikot näyttivät
kaapin paikan ay-jäärille


Syksyn palkkaratkaisu ja Tehy-kiista sujui Holmin mielestä jälkikäteen arvioiden onnistuneesti. Holm ei pidä pahana poliitikkojen sekaantumista palkkakierrokseen.

– Tehyn suunnalta ei ole kuulunut tyytymättömyyttä. Olisiko palkkaratkaisusta tullut yhtä onnistunut, jos poliitikot eivät olisi tarttuneet kysymykseen.

Tehyn peesissä muu julkinen ala sai hyvät korotukset.

– Kansantalous kestää yhden tällaisen korotuksen, mutta pitkän päälle pitää saada maltillisempia ratkaisuja.

Hallitusohjelma hyvä,
mutta toteutus välttävä


Parasta uudessa hallituksessa on ollut hallitusohjelma, Suomen Perheyrittäjien liiton varatoimitusjohtaja Tom Kaisla toppuuttelee.

– Hallitusohjelma on kaunis. Kun paperi hyväksyttiin, me aplodeerattiin.

Hallitusohjelma mainitsi ensi kertaa nimeltä perheyrittäjän. Hallitus myös lupasi korjata perheyrittäjien tilanteen hallituskauden puoliväliin mennessä.

Kaisla odottaa hallitukselta lisää tekoja ja pitempiä askeleita.

Perintöverouudistus jäi yrittäjien mielestä torsoksi. Verovapaa yritysvarallisuus on nousemassa 60 prosentista 80 prosenttiin. Perheyrittäjät olisivat toivoneet täyttä verovapautta.

– Suurin ongelma meillä on se, että verovapautta ei saa, jos omistaa alle kymmenen prosenttia yrityksestä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yhdysvaltain senaatti hyväksyi Venäjä-pakotteet – mitä tekee Trump?

    2. 2

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    3. 3

      Euroalueen talousluottamus huipputasolla

    4. 4

      Halpa lentolippu kallistuu kympeillä, jos haluat muutakin kuin istumapaikan koneesta

    5. 5

      Forbes: Maailman rikkain ihminen vaihtui hetkeksi

    6. 6

      Ilmarinen on tyytyväinen sijoitusten tuottoon

    7. 7

      Ruotsin talouskasvu vauhdittui selvästi yli odotusten

    8. 8

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    9. 9

      Vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen hinnat nousivat alkuvuodesta

    10. 10

      Datasiirrossa satojen prosenttien kasvu – suomalaiset innostuivat EU-hintojen muutoksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    2. 2

      Halpa lentolippu kallistuu kympeillä, jos haluat muutakin kuin istumapaikan koneesta

    3. 3

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    4. 4

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    5. 5

      Yhdysvaltain senaatti hyväksyi Venäjä-pakotteet – mitä tekee Trump?

    6. 6

      Deutsche Bankin ongelmat eivät hellitä

    7. 7

      Lehti: Kreikka alkaa verottaa Airbnb-majoittajia

    8. 8

      ”Huomionarvoinen käänne”: Suomalaiset uskovat kasvun heikkenevän

    9. 9

      Forbes: Maailman rikkain ihminen vaihtui hetkeksi

    10. 10

      Nokia kiritti osakekursseja – Kesko, Valmet ja Outotec halpenivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    3. 3

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    4. 4

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    8. 8

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    9. 9

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    10. 10

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    11. Näytä lisää