Sampo Pankki vaaransi VR:n palkat

Julkaistu:

Sampo Pankin ongelmat uhkasivat vaarantaa VR:n palkkojen maksun. Yhtiö joutui tämän takia siirtämään osan palkkojen maksusta Nordeaan, jotta palkkojen meno perille varmistui.


Henkilöasiakkaiden lisäksi myös yritykset ovat vaikeuksissa Sampo Pankin tieto-ongelmien takia.

VR joutui kierrättämään maaliskuun lopussa Sampo Pankin asiakkaina olevien työntekijöidensä palkat Nordean kautta. Talouspäällikkö Heli Ollilan mukaan kyse on varatoimenpiteestä, jonka avulla turvattiin palkanmaksu.

VR:n työntekijöistä parilla tuhannella on palkkatili Sampo Pankissa.

VR maksaa palkat kaksi kertaa kuukaudessa. Seuraava maksupäivä on huomenna tiistaina 15. huhtikuuta. Nyt VR uskaltaa jo maksaa palkat suoraan Sampo Pankkiin.

– Luotamme siihen, että palkanmaksu onnistuu, Ollila sanoo.

VR:n talousjohtaja Veikko Vaikkinen ei kuitenkaan pysty lupaamaan, että kaikki saavat palkkansa tiistaina.

– Palkanmaksu on pyhä asia, ja sen pitää tapahtua. Mikään ei kieli, että ihmiset eivät saisi palkkaansa, sanoo Vaikkinen.

Sampo Pankki uudisti tietojärjestelmänsä pääsiäisenä eli yli kolme viikkoa sitten. Pankkiasioiden hoito netin kautta on takkuillut kuitenkin edelleen aivan viime aikoina.

Myös junamatkustajat ovat olleet vaikeuksissa Sampo Pankin ongelmien takia. Jotkut eivät ole saaneet 30 päivän lippuja, jos ne ovat olleet suoraveloituksessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    4. 4

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    5. 5

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    8. 8

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    9. 9

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    10. 10

      Venäläinen bioteknologiayhtiö perustaa tehtaan Turkuun – investoi 25 miljoonaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    4. 4

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    5. 5

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    6. 6

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    7. 7

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Nokian osake ponkaisi rajuun nousuun – kertoi patenttisovusta Applen kanssa

    10. 10

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Välittäjä: Kaksikerroksinen rivitalokoti sopii vain 42-vuotiaalle ostajalle

    11. Näytä lisää