Asuminen nosti inflaatiota kolmanneksen

Julkaistu:

Asumiseen liittyvät kustannukset nostivat selvästi maaliskuun inflaatiota. 3,9 prosentin inflaatiosta asumisen osuus oli tasan kolmannes eli 1,3 prosenttia, ilmenee Tilastokeskuksen tänään julkistamista tiedoista.
Asuminen vastasi kuluttajahintojen nousussa isoimmasta palasta, mutta muitakin sektoreita nousi esiin.

– Elintarvikkeiden ja alkoholijuomien osuus oli pyöristettynä yhden prosentin luokkaa, joten inflaatio ilman näitä kahta olisi ollut paljon pienempi, sanoo aktuaari Juhani Pekkarinen STT:lle.

Asumisen osuudessa on mukana yksittäisenä hyödykkeenä myös sähkön hinta, jonka osuus oli 0,16 prosenttia eli vähän yli kymmenesosa koko asumisryhmästä.

Pekkarinen pitää sähkön osuutta kuitenkin huomattavana, sillä yksittäisenä hyödykkeenä se sijoittuu kärkipäähän.

– Kevyt polttoöljy, asuntojen vuokrat ja uuden asunnon hankinta menevät edelle, mutta sitten tuleekin jo sähkö, Pekkarinen sanoo.

Energian, kevyen polttoöljyn ja ajoneuvojen polttoaineiden osuus haukkaa inflaatioprosentista 0,6 prosenttia.

Kuluttajahintojen alenemiseen vaikuttivat niin uusien kuin käytettyjen henkilöautojen hintojen lasku autoveromuutoksen takia.

Myös viihde- ja muun elektroniikan hinnat ovat laskeneet jo pitkään. Varsinkin televisioiden, dvd-soitinten, kannettavien tietokoneiden, printtereiden ja muistitikkujen hinnat ovat tulleet alaspäin.

Helmikuusta maaliskuuhun inflaatio kiihtyi 0,9 prosenttia, kun vaatteiden alennusmyynnit päättyivät ja vihannesten hinnat kallistuivat.

– Inflaation kiihtyminen johtuu kausituotteista kuten vihanneksista ja vaatteista. Tämä vuosi näyttää menneen pikkuisen eri tavalla kuin viime vuosi, kun tuli piikki ylöspäin, Pekkarinen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    2. 2

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    5. 5

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    6. 6

      Michael Kors ostaa Jimmy Choon

    7. 7

      Saksan taloudesta ”euforisen” hyvä luku

    8. 8

      Kunnossapitoseisokit heikensivät UPM:n tehokkuutta

    9. 9

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    10. 10

      Työttömyys väheni kesäkuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    2. 2

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    3. 3

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    4. 4

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    5. 5

      BMW vakuuttaa – me emme huijanneet

    6. 6

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    7. 7

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    8. 8

      Enontekiölläkin tarvitaan arabiaa – kunta hakee kielen osaajaa

    9. 9

      S&P laski Nokian kilpailijan luottoluokituksen roskalainaluokkaan

    10. 10

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    3. 3

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää