Kanerva syyttää menetetystä urastaan Kataista ja mediaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Entinen ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok) avautuu erostaan tänä viikonloppuna sekä Satakunnan Kansa -lehdessä että Turun Sanomissa.
Entinen ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok) kommentoi kärkkäästi sekä Satakunnan Kansassa että Turun Sanomissa viime viikkojen tapahtumia. Näiden kahden haastattelun hän ilmoittaa jäävän ainoaksi ulostulokseen asiassa.

Kanerva syyttää Satakunnan Kansan haastattelussa mediaa asian paisuttelusta. Sensaatiolehdistöä seurasi niin sanottu laatumedia kiltisti.





– Koko media toimi yksiarvoisen niittaavasti. Kiukustuttavin asia on se, miten kaikki "tietävät", että olen muka valehdellut.

Kanerva arvioi hänen hallituksesta saamiensa lähtöpassien johtavan poliitikkojen yksityisyyden suojan rapautumiseen.

– On ihan selvä, että tällaisten viestien julkaiseminen rikkoo jopa perustuslakia. Mutta Hymyn tietäen, eivät ne lainsäädännöstä piittaa. Jos niille tulee 10 000 euron sakkorangaistus, niin so what. Eihän se heille merkitse mitään. Pistää miettimään, että pitäisikö lain rikkomisen sanktiot olla kovempia kuin mitä ne ovat tänä päivänä. Mutta se on toinen juttu, hän sanoo Satakunnan Kansassa.

Kokoomuksen puheenjohtajaan Jyrki Kataiseen Kanerva on pettynyt. Turun Sanomissa Kanerva kuvaa, että Kataisen mieli vaihtui yön yli nukuttuaan. Miehet kävivät usean tunnin kahdenkeskinen keskustelu, josta erottamisaikeet kuitenkin kävivät selväksi.

Turun Sanomat -lehdessä Kanerva syyttää kokoomuksen Kataista takin kääntämisestä.

– Se oli hyvin dramaattinen kohtaaminen, jonka aikana molemmat näyttivät tunteitaan, kuvaa Kanerva.

– Yhtenä päivänä luottamus oli kunnossa, toisena ei. Sanonta ”kaveria ei jätetä” kääntyi päälaelleen, pohtii Kanerva.

Oppisitiokin pidättäytyi Kanevan mukaan populismista. Ja politiikan sisäpiirissä tunnelma oli luottavainen. Kanerva luettelee Satakunnan Kansassa saaneensa tukea muun muassa entisiltä presidenteiltä.

Samassa lehdessä Kanerva puhuu ”hymyjournalismista”, joka on hänestä valtaamassa koko median ja määräämässä politiikan tapahtumia.

– On suunnaton vahinko, jos yleisö nyt saa sen käsityksen, että tämä jupakka on politiikan olennainen sisältö. Jos politiikka menee tähän, miten saadaan enää motivoitumaan ne, joilla on aatetta ja ihanteita muuttaa maailmaa paremmaksi?

Entinen ulkoministeri myös ihmettelee, miksi hänen anteeksipyyntöönsä ei vastattu. Anteeksipyyntönsä Kanerva osoitti "puolueen johdolle, eduskuntaryhmälle ja niille suomalaisille, jotka hänen työtään pitävät tärkeänä".

– Koko toimenpiteellä ei tuntunut olevan mitään merkitystä. Tuomio oli jo annettu, Kanerva tuhahtaa Satakunnan Kansan haastattelussa.

Kanerva jatkaa, että hänen ajatuksenaan oli ministerikauden jälkeen pyrkiä kansainvälisen yleisurheilujärjestön IAAF:n johtotehtäviin ulkomaille.

– Suunnitelma menee samasta viemäristä alas kuin muukin elämäntyö.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    2. 2

      Metalliliiton pitkäaikainen puheenjohtaja Per-Erik Lundh on kuollut

    3. 3

      Outokumpu kellutti pörssiä

    4. 4

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    5. 5

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    6. 6

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    7. 7

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    8. 8

      Delta Auton ja Kia Motorsin asentajat menevät lakkoon ensi yönä

    9. 9

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    10. 10

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    2. 2

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    3. 3

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    4. 4

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    5. 5

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    6. 6

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    7. 7

      Trump uhkaa hallinnon sulkemisella, jos Meksikon muuria ei rakenneta

    8. 8

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    9. 9

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    10. 10

      Metalliliiton pitkäaikainen puheenjohtaja Per-Erik Lundh on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    9. 9

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää