USA:n välittäjät uskovat asuntokaupan uuteen nousuun

Julkaistu: , Päivitetty:

Kolmen vuoden alamäki asuntomarkkinoilla kääntyy Yhdysvaltojen välittäjien liiton mukaan nousuun jo loppuvuodesta.
Yhdysvaltain asuntomarkkinat ovat maan kiinteistönvälittäjien liiton arvion mukaan tasaantumassa. Kolme vuotta supistunut asuntokauppa tasaantuu lähikuukausina ja kääntyy välittäjien liiton NAR:n markkinakatsauksen mukaan kasvuun loppuvuonna.

– Asuntokauppa kääntyy kestävään kasvuun parin kuukauden sisällä, ellei rahoitusmarkkinoilla tapahdu hyvin suuria yllätyksiä, arvioi NAR:n pääekonomisti Lawrence Yun.

Asuntokauppojen määrä laskee markkinaennusteen mukaan tänä vuonna vielä vajaat 5 prosenttia, mutta kasvaa ensi vuonna lähes 7 prosenttia. Asuntorakentamisen lasku jatkuu kuitenkin ensi vuoteen. NAR:n ennusteen mukaan rakentaminen supistuu lähes viidenneksen ja ensi vuonnakin kolmisen prosenttia.

Asuntokuplan puhkeamista seurannut asuntojen hintojen lasku yhdessä ennätyksellisen alhaisen korkotason kanssa ovat parantaneet kotitalouksien asunnonostomahdollisuuksia.

Asuntojen hintojen lasku jää NAR:n ennusteen mukaan keskimäärin varsin vähäiseksi, vaikka joillain alueilla kuplan aikana hyvin korkeiksi nousseiden hintojen lasku on ollut voimakasta. Kokonaisuutena asuntomarkkinoiden sukellus näyttäisi jäävän hieman pienemmäksi kuin 1990-luvun alkupuolella päättyneessä rajussa laskussa.

Vanhojen asuntojen hinnat laskivat Yhdysvalloissa viime vuonna keskimäärin 1,4 prosenttia, ja uusien asuntojen hinnat nousivat 0,3 prosenttia. Vanhojen asuntojen hinnat laskevat tänä vuona viime vuoden tahtiin ja kääntyvät ensi vuonna 3,7 prosentin nousuun, ennustaa NAR. Uusien asuntojen hinnat laskevat tänä vuonna 3,6 prosenttia ja nousevat ensi vuonna 4,0 prosenttia.

Yhdysvaltain asuntorakentamisen arvo laskee NAR:n ennusteen mukaan 379 miljardiin dollariin tänä vuonna. Ensi vuonna se supistuu vielä 10 miljardia dollaria.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    2. 2

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    3. 3

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    4. 4

      Suomen kaasuverkko otti askeleen kauemmas Venäjästä – ”muutos on historiallinen”

    5. 5

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    6. 6

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    7. 7

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    8. 8

      Kiinan pääministeri korostaa globalisaation hyödyttävän kaikkia

    9. 9

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    10. 10

      Nurminen rojahti 16 prosenttia pörssissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    2. 2

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    3. 3

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    4. 4

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    5. 5

      Historiallinen pelastusoperaatio: Italia pelastaa ongelmapankkinsa 17 miljardin euron tuilla

    6. 6

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    7. 7

      Suomen kaasuverkko otti askeleen kauemmas Venäjästä – ”muutos on historiallinen”

    8. 8

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    9. 9

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    10. 10

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää