Kriitikko: Tavisten palvonta johtaa tuhoon

Amatöörikulttia kritisoinut Andrew Keen oli onnellinen siitä, ettei joutunut esiintymään laumalle sihiseviä apinamaisia bloggaajia.


Länsimainen kulttuuri on vaarassa. Narsismi rehottaa, väkijoukot hallitsevat ja ihmiset tietävät maailman menosta entistä vähemmän.

Tavallisten kansalaisten tuottamaan sisältöön pohjautuvat web 2.0 -nettipalvelut, kuten YouTube ja Flickr, eivät kerro meille mitään uutta maailmasta. Ne vahvistavat narsistisuuttamme ja näyttävät meille vain peilikuvamme.

Suurin piirtein näin kertoi Mediapäivillä Helsingissä puhunut kirjailija ja toimittaja Andrew Keen.

– Jos tämä olisi Yhdysvallat, eturivissä olisivat kaikki nämä apinamaiset bloggaajat sihisemässä minulle, Keen sanoi.

Keenin mukaan ihmiset ovat kuitenkin osoittaneet jo kyllästymisen merkkejä web 2.0:aan.

Keen ennusti kreikkalaisten tragedioiden mukaista loppua esimerkiksi hakukoneyhtiö Googlelle. Hybriksesta seuraa aina rangaistus.

– En osaa sanoa tarkasti, miten heille käy, mutta se päättyy huonosti.

Vuosia Kalifornian Piilaaksossa asunut Keen julkaisi viime vuonna kirjan The Cult of the Amateur. Siinä hän arvostelee rankalla kädellä kulttuurin tilaa ja kaikkialle tunkevaa web 2.0 -ajattelua.

Ennen vanhaan kaikki oli paremmin.

Sanomalehdet, kuten New York Times ja Guardian, tuottivat meille ammattilaisten avulla objektiivista tietoa maailman menosta. Ne sivistivät meitä.

Sitten tuli internet. Keenin mukaan web 1.0 pohjautui vielä auktoriteetteihin, mutta web 2.0 sotki asiat perin pohjin.
Keenin mukaan Googlen syntyminen merkitsi siirtymää web 1.0:sta 2.0:aan. Hakukoneyhtiö alkoi myydä teknologiaa Keenin sanoin tyhjänä astiana.

Se keksi ryhtyä rahastamaan käyttäjien tuottamalla sisällöllä.

– Google kirjoitti uusiksi talouden säännöt, Keen sanoi.

Keenin mukaan uudessa tekniikassa, netissä ja monissa web 2.0 -palveluissa itsessään ei ole mitään vikaa.

– En ole luddiitti. Emme pärjää ilman teknologiaa. Minullakin on BlackBerry taskussani.

Web 2.0 -palveluiden tuoma tavisten palvonta on kuitenkin tuottanut ei-toivottuja lopputuloksia: usko auktoriteetteihin on kadonnut ja narsismi lisääntynyt.

Keenin mukaan tässä häviävät kaikki ja voittajia on vähän.

– Googlen perustajat eivät ole pahoja. Meidän täytyy kuitenkin järjestelmällisesti miettiä ketkä hyötyvät nykyisestä tilanteesta.

Ja Keenin mukaan ilmiöllä ollut muitakin negatiivisia vaikutuksia Yhdysvalloissa: moni ammattimainen toimittaja on menettänyt työnsä.

Keenin mukaan paluuta perinteisen median kulta-aikaan ei kuitenkaan ole. Hän on pessimistinen myös web 2.0:n menestyskulun suhteen.

Keenin mukaan internetin seuraava askel, web 3.0, tulee yhdistämään 1.0:n ja 2.0:n parhaat puolet.

Tulevaisuuden toimittajien täytyy Keenin mukaan käyttää hyväkseen uusia työkalua. Samalla heidän täytyy kuitenkin seisoa selkä suorassa ja lopettaa yleisön edessä matelu.

– Se on sama asia, kun lääkäri sanoo potilaalle: "Minä tiedän tästä enemmän kuin sinä."

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Peliyhtiö Remedyn listautumisanti ylimerkittiin reippaasti

    6. 6

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    9. 9

      Ministeri Kai Mykkänen talousluvuista: ”Yllättävän myönteisiä”

    10. 10

      Näin käy yhä useammin: Ei tehdäkään putkiremonttia vaan puretaan koko talo

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    2. 2

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    6. 6

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    7. 7

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    8. 8

      Vie vapaa-ajan, palkintona yleensä palkannousu: Diplomi-insinööriksi etänä 1,5 vuodessa

    9. 9

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    10. 10

      Suomi välttää taas EU-komission tiukan talousohjauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ilmainen porno palaa televisioon

    2. 2

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Siivoaako kotiasi kummajainen, kevytyrittäjä? ”Joku roti tähän pitäisi saada”

    11. Näytä lisää