Koronlaskua on turha odottaa

Toiveet EKP:n nopeasta koronlaskusta ovat haihtuneet. Keskuspankin odotetaan pitävän ohjauskorkonsa ennallaan torstain kokouksessaan.
Ekonomistit ovat hyvin yksimielisiä siitä, että Euroopan keskuspankki pitää ohjauskorkonsa ennallaan huomenna torstaina kokouksessaan. Kaikki uutistoimisto Bloombergin tavoittamat 58 ekonomistia odottavat keskuspankin pitävän ohjauskoron 4,0 prosentissa.

Ekonomisteilla ja analyytikoilla on kuitenkin jonkin verran erilaisia näkemyksiä siitä, miten EKP perustelee päätöksensä ja mitä keskuspankki tekee jatkossa.

Handelsbankenin Suomen pääekonomisti Tiina Helenius arvioi, että EKP aloittaa koronlaskut vuoden kolmannella neljännekselle, esimerkiksi elokuussa.

Keskuspankki on pyrkinyt toimimaan suhteellisen ennakoitavasti ja loppukesän koronlaskua varten sen pitäisi jo aiemmin muuttaa lausuntojensa sävyä. Helenius ei pidä kovien inflaationvastaisten lausuntojen pehmentämistä tämän viikon kokouksessa vielä mitenkään todennäköisenä.

– Keskeistä on se, mitä keskuspankin johtajat ovat sanoneet viime aikoina. Lisäksi alueen teollisuusbarometrit ovat olleet yhä kohtuullisia ja inflaatio on ollut odotettua nopeampaa. Uskon, että retoriikka säilyy entisillä linjoilla, Helenius sanoo.

Helenius viittaa esimerkiksi euroalueen ostopäällikköindeksiin sekä Saksan Ifo-indeksiin. Erityisesti Saksan ja Ranskan teollisuus näyttää vielä voivan varsin hyvin, vaikka esimerkiksi vientikysyntä on jo selvästi alentunut. Euroalueen vienti Yhdysvaltoihin ja Englantiin on jo kääntynyt laskuun.

Helenius arvioi, että pankin lausunnot muuttuvat vasta sitten, kun barometrit ja muu data näyttävät kasvun pysähtymistä ja keskuspankki voi muuttaa käsitystään keskipitkän ajan inflaatiosta.

Hänen mukaansa aiemmissa taantumissa Yhdysvaltojen taantuman vaikutus on tullut Eurooppaan viipeellä, mutta vaikutus on ollut sen jälkeen voimakas ja nopea.

– Jatkossa on mielenkiintoista, rakentaako keskuspankki jälleen samanlaisen ennakkoilmoitusjärjestelmän, niin kuin aiemmin koronnostojen yhteydessä käytetty valppaus (vigilance) -ilmaisu, Helenius pohtii.

Viime vuonna ennen koronnostoja keskuspankki ilmoitti aina kuukautta ennen koronnostoa seuraavansa inflaatiopaineita valppaasti. Korkoa nostettiin viimeksi kesäkuussa. Valppausvihje oli viritetty myös syyskuun kokoukseen, mutta rahoitusmarkkinoiden turbulenssin takia EKP jätti korkonsa ennalleen syyskuussa ja myös sen jälkeisissä kokouksissaan.

Keskuspankin liikkumavaraa rajoittaa se, että inflaatio on pompannut harvinaisen nopeaksi. Jos inflaatio jää korkeammalle tasolle se voi nostaa inflaatio-odotuksia ja sitä kautta johtaa toisen kierroksen vaikutuksiin. Helenius muistuttaa, että palkankorotusvaatimukset ja osittain myös toteutetut korotukset ovat olleet kohtalaisen kovia.

Handelsbanken odottaa EKP:ltä neljännesprosentin koronlaskuja tämän vuoden kolmannella ja neljännellä neljänneksellä sekä ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

Esimerkiksi Nordea odottaa EKP:n pitävän ohjauskoron ennallaan koko vuoden. Raha- ja johdannaismarkkinoilla sijoittajat lyövät nyt yleisimmin vetoa yhden koronlaskun puolesta tänä vuonna. Enimmillään rahamarkkinanoteeraukset näyttivät sijoittajien ennakoivan tälle vuodelle reilusti kolmea koronlaskua.

EKP julkistaa korkopäätöksensä torstaina kello 14.45 Suomen aikaa. Pääjohtaja Jean-Claude Trichet'n korkopäätöksen jälkeinen tiedotustilaisuus alkaa kello 15.30.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tablettitutkimuksen tehnyt Biohit harppasi pörssissä

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Peliyhtiö Remedyn listautumisanti ylimerkittiin reippaasti

    7. 7

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    8. 8

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    9. 9

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    10. 10

      Ministeri Kai Mykkänen talousluvuista: ”Yllättävän myönteisiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    6. 6

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    7. 7

      Vie vapaa-ajan, palkintona yleensä palkannousu: Diplomi-insinööriksi etänä 1,5 vuodessa

    8. 8

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    9. 9

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    10. 10

      Suomi välttää taas EU-komission tiukan talousohjauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ilmainen porno palaa televisioon

    2. 2

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Siivoaako kotiasi kummajainen, kevytyrittäjä? ”Joku roti tähän pitäisi saada”

    11. Näytä lisää