EMC:n korotettu tarjous kelpasi Iomegalle

Kuluttajatuotteisiin panostanut Iomega vastasi sittenkin myöntävästi yritystallennukseen erikoistuneen EMC:n kosintaan.


Kuluttajille ja pienyrityksille suunnattujen tallennus- ja varmistusratkaisujen toimittaja Iomega oli maaliskuussa sanonut EMC:lle kiitos ei, vedoten ostotarjouksen riittämättömyyteen.

Tämän jälkeen EMC on korottanut tarjoustaan, ja kauppa syntyy lopulta 213 miljoonalla dollarilla (noin 136 miljoonalla eurolla), kun alkuperäinen tarjous oli 178 miljoonaa. Samalla Iomega luopuu aikeistaan hankkia kiinalainen yritys ExcelStor.

EMC:n tavoitteena on murtautua kasvaville kuluttaja- ja pienyritysmarkkinoille. Iomegan vahvuuksina nähdään paitsi yhtiön tuotteet ja brändi, myös sen jakelukanava- ja toimialaosaaminen.

- Yhä suurempi osa digitaalisesta tiedosta syntyy kuluttajien toimesta. Kun Iomegan tunnettuus ja myyntikanavat yhdistetään EMC:n teknologiaosaamiseen ja markkina-asemaan yritysten tiedonhallinnassa, pystymme tarjoamaan kuluttajille kustannustehokkaista ja innovatiivisia tallennus- ja varmistusratkaisuja. Näin kaupasta tulevat hyötymään myös suomalaiset kotitaloudet, lupaa EMC:n maajohtaja Lauri Wuorenheimo.

- Jakelukanavaan en usko tulevan muutoksia. Verkkokauppa.com ja muut Iomegan tuotteita myyvät jatkavat myyntiä, ja tukkuritoiminta jatkuu samanlaisena. Seuraavan 3-6 kuukauden aikana tulemme uskoakseni näkemään uudenlaisia Iomegan tuotteita, jotka pystyvät hyödyntämään enenevässä määrin meidän tekniikoitamme ja ohjelmistotuotteitamme kuluttajille ja pienyrittäjille sovitettuina, Wuorenheimo arvioi Suomen markkinoiden kehitystä.

Jo vuosikymmeniä sitten Suomeen levittäytynyt Iomegan brändi jatkaa edelleen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    2. 2

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    3. 3

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    4. 4

      Kommentti: Syydetäänkö Perälle ja kumppaneille yhä rahaa? Talvivaaran velkojat riidoissa – tästä on kyse

    5. 5

      Nobel-voittaja Holmströmin mukaan palkkapuhe ymmärretään väärin: ”Ei kukaan sano, että palkkoja alennetaan”

    6. 6

      Talvivaaran velkojien kärsivällisyys loppui: menot 400 000 euroa kuussa – ei tuloja

    7. 7

      Bengt Holmström puolusti taloustieteilijöitä Ykkösaamussa: Finanssikriisi yhtä mahdoton ennustaa kuin HIV

    8. 8

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    9. 9

      Valtaosa maksaa entistä suurempia osinkoja – analyytikko nostaa esiin 3 kiinnostavaa pörssiyhtiötä

    10. 10

      Saksalaispankki teki sen taas – siirsi vahingossa rahaa yli 5 miljardia euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    4. 4

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    5. 5

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    6. 6

      Saksalaispankki teki sen taas – siirsi vahingossa rahaa yli 5 miljardia euroa

    7. 7

      Nobel-voittaja Holmströmin mukaan palkkapuhe ymmärretään väärin: ”Ei kukaan sano, että palkkoja alennetaan”

    8. 8

      Kommentti: Syydetäänkö Perälle ja kumppaneille yhä rahaa? Talvivaaran velkojat riidoissa – tästä on kyse

    9. 9

      Valtaosa maksaa entistä suurempia osinkoja – analyytikko nostaa esiin 3 kiinnostavaa pörssiyhtiötä

    10. 10

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    6. 6

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    7. 7

      Uusi suomalainen nousi Forbesin miljardöörilistalle

    8. 8

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    9. 9

      Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

    10. 10

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    11. Näytä lisää