Tosi-tv-ohjelma aiheutti jättiryntäyksen

Amerikkalainen tosi-tv-formaatti Pelkokerroin osoittautui erittäin suosituksi myös Suomessa. Se keräsi määräaikaan mennessä lähes 8 500 hakemusta.
Kilpailuun valitaan 50 osallistujaa. Nelosen tiedotuspäällikkö Paula Rintamaa kertoo, että 8 500 hakijan määrä yllätti.

– Se on hirvittävän iso määrä ihmisiä.

Ohjelmassa kilpailijat joutuvat tekemään eri tavoin rohkeutta vaativia temppuja kilpaillessaan palkinnosta. Rintamaa uskoo, että ohjelman hakuryntäystä selittää muun muassa palkinto.

– Jokaisessa jaksossa joku voittaa 10 000 euroa, joten voittomahdollisuus on suuri. Lisäksi pääsee käymään Buenos Airesissa, mikä ei varmaan ole vastenmielistä.

Ohjelma kuvataan Argentiinassa, koska siellä on sarjan kuvauksia varten rakennettu ympäristö. Samassa paikassa kuvataan 13 maan Pelkokerroin-ohjelmat.

– Siellä on kalliita laitteita ja erilaisia eläimiä.

Paikalle lennätetään Suomesta vain kilpailijat ja juontajat sekä pari tuotantoyhtiön edustajaa.

Rintamaa ei kommentoi ohjelman hintaa.

– Ei se varmasti halpa ole, mutta varmaan halvempaa kuin draama.

Nelonen ja Taloussanomat kuuluvat SanomaWSOY-konserniin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    3. 3

      Pääekonomisti: Ranskan päätöksillä paljon väliä suomalaisille

    4. 4

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    5. 5

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    6. 6

      Italian luottoluokituksen lasku ei ollut yllätys – ”Ongelmat ovat vielä edessä ja ratkeamatta”

    7. 7

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    8. 8

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    9. 9

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    10. 10

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    4. 4

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    5. 5

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    6. 6

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Nordean pankkipalveluiden katko ohi – kortit ja verkkopankki jälleen käytössä

    9. 9

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    10. 10

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää