Kulta halventui reippaasti

Julkaistu: , Päivitetty:

Ennätyskallis kulta on halventunut roimasti talouden pahimpien kauhuskenaarioiden laannuttua.
Kullan unssihinta on pudonnut kolmessa viikossa yli sata dollaria. Pudotus johtuu pahimpien taloushuolien vaimenemisesta ja odotuksista kullantuotannon lisääntymisestä.

Kulta rikkoi kolme viikkoa sitten tuhannen dollarin haamurajan käytyään jopa 1030 dollarissa. Sen jälkeen hinta on pudonnut noin 910 dollariin.

Pudotuksesta huolimatta kulta maksaa edelleen lähes 40 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Kullan hintaa on painanut alas se, että suurimmat pelot talousromahduksesta ovat kaikonneet USA:n keskuspankin ripeiden otteiden takia. Kulta on hyvin spekulatiivinen raaka-aine, jonka markkinoista sijoittajien osuus on suuri.

Kultamarkkinoiden rauhoittumista ovat auttaneet myös muutokset kullan reaalimarkkinoilla. AngloGold on lisännyt tuotantoa ja markkinoilla huhutaan myös, että Etelä-Afrikan kultakaivoksia vaivanneet energiaongelmat olisivat edenneet hieman kohti ratkaisua.

Epävarmuus sekä kullan tuotannossa että maailmantaloudessa on kuitenkin yhä niin suurta, että markkinoilla ei uskota kullan hinnan nopean syöksyn jatkuvan. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      Brexitin seuraus: Frankfurt alkaa käydä ahtaaksi

    3. 3

      Kilpailu Aasian-reiteillä kiristyy – Finnairin täytyy vakuuttaa nihkeät koneenvaihtajat

    4. 4

      Kävitkö työhaastattelussa? Nämä kahdeksan merkkiä kertovat, miten sujui

    5. 5

      Asiakkaan allekirjoitus paperissa ei vapauta yrittäjää vastuusta, jos jotain sattuu

    6. 6

      Pankit myyvät mielenrauhaa, mutta se voi käydä kalliiksi

    7. 7

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    8. 8

      Finnair kovassa nousukiidossa: kaikkien aikojen paras toisen neljänneksen tulos

    9. 9

      Nämä ovat työhaastattelun sopimattomat kysymykset – asiantuntija neuvoo: ”Heitä vastakysymys”

    10. 10

      EKP:n Draghi: Meidän täytyy olla kärsivällisiä ja sinnikkäitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      Audi-mainos meni pieleen: ”Naista verrataan eläimeen ja käytettyyn autoon”

    3. 3

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    4. 4

      Pankit myyvät mielenrauhaa, mutta se voi käydä kalliiksi

    5. 5

      Kävitkö työhaastattelussa? Nämä kahdeksan merkkiä kertovat, miten sujui

    6. 6

      Nordean Kaperi varoittelee puhumasta ”normaalista” korkotasosta

    7. 7

      Kovan tulosaamun saldo pörssissä: Finnair ja Wärtsilä kiitävät, Fortum ja Nordea putoavat

    8. 8

      Brexitin seuraus: Frankfurt alkaa käydä ahtaaksi

    9. 9

      Kilpailu Aasian-reiteillä kiristyy – Finnairin täytyy vakuuttaa nihkeät koneenvaihtajat

    10. 10

      Teollisuusliitto harkitsee painostustoimia Delta Autoa vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Uskomaton päivä: kuusi suomalaisyhtiötä antoi tulosvaroituksen – yksi romahti pörssissä täysin

    5. 5

      Haluatko rikastua? Sijoitusguru kertoo, mitä tilillä makaaville rahoille kannattaisi oikeasti tehdä

    6. 6

      ”Nuori nainen on aikamoinen riski pienelle firmalle” – kokemukset työhaastatteluista kirvoittivat kovia kommentteja

    7. 7

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    8. 8

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    9. 9

      Bernerin ehdotus: 14 muutosta ajo-opetukseen – ”Tulee olemaan ajokorttiluokkia, joissa hinta voi puolittua”

    10. 10

      Näin säästät 100 euroa kuussa – katso 14 helppoa vinkkiä

    11. Näytä lisää