Nettipalvelu oikoo kaveriporukan velat

Mikään ei ärsytä niin paljon kuin se, että ravintolaseurueessa aletaan laskemaan, miten lasku sentilleen jaetaan. Paitsi tietenkin se, että joutuu maksamaan enemmän kuin muut.


Apua kulujen jakamisen selvittelyyn saa Scred-web-palvelusta.

Tarkalle kulujen kyttääjälle on Suomessa lanseerattu web 2.0 -palvelu. Scred-palvelulla kaveriporukka voi pitää kirjaa keskinäisistä veloistaan.

Scredin periaate on simppeli. Soile maksaa mökkiretken sisäfileen 30 eurolla ja Ilpo ostaa pari koria virvoitusjuomia 40 eurolla. Matille syntyy kuluja salaatin tekemisestä ja kertakäyttöastioiden hankkimisesta 25 euroa. Kuskina olevalle Leenalle taas bensakuluja kertyy 40 euroa per suunta. Kun kaikki syöttävät omat kulunsa Scrediin, selviää että Leena ja Ilpo ovat maksaneet enemmän kuin muut.

Mukavan viikonlopun paluumatkaa ei tarvitse pikkurahojen jakamisella pilata. Velat jäävät palveluun muistiin ja niitä voi tasata vaikka seuraavana päivänä kahvilassa.

Scred on pienen tietotekniikan alihankintaa tekevän Fishpool Creationsin kehittämä palvelu. Marraskuussa yleisölle avattu Scred sai tällä viikolla hyvää vauhditusta, kun suosittu teknologiablogi Techcrunch kehaisi palvelua.

Palvelun juuret ovat Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen opiskelijoiden keskuudessa käytössä olevassa virtuaalikassassa, jota käytettiin juomien kirjanpidossa.

Fishpool teki kassasta oman versionsa firman sisäiseen käyttöön. Aluksi tekstipohjainen järjestelmä kehitettiin webbipohjaiseksi ja sitä kehitettiin niin, että palvelu pystyy huomioimaan eri valuutat, jolloin palvelua pystyi käyttämään matkoilla. Viime vuoden aikana palvelu tuotteistettiin.

– Olimme etsineet pitkään jotain tuotteistettavaa palvelua. Olimme myös huomanneet palvelusta olevan meille itsellemme hyötyä. Lisäksi tämä oli meidän resursseilla realistisesti toteutettavissa, Fishpoolin toimitusjohtaja Matti Koskimies sanoo.

Scredin kanssa kilpailevia palveluja ovat esimerkiksi BillMonk ja Buxfer. Techcrunchin mukaan Scredin etuna muihin on mahdollisuus käyttää eri valuuttoja ja kavereiden kokoaminen pooleihin.

Poolien ansiosta eri ihmisten velat toisille tasaavat keskinäisiä velkoja. Eli jos Leena on velkaa Matille kympin ja Matti on viisi euroa velkaa Soilelle, joka taas on viisi euroa velkaa Leenalle, niin lopulta vain Leenan viiden euron velka Matille on jäljellä.

Kyse ei siis ole mistään korkeammasta matematiikasta. Koskimies sanookin, että palvelun kanssa kilpailevat taulukkolaskentaohjelmat ja ihmisten oma muisti.

Scrediin tuo lisää mielenkiintoa sen mobiiliulottuvuus. Älypuhelimeen ladattavan sovelluksen takana ovat käytännöllisyys ja rahan säästö. Sovellukseen voi tallentaa ulkomaanmatkan aikana syntyneet yksittäiset kulut, eikä niitä tarvitse joka kerta ladata erikseen palveluun ulkomaiden kalliilla datamaksuilla. Latauksen ja velkojen selvityksen voi sitten tehdä kotona.

Fishpoolilla on neljä työntekijää kehittämässä Scrediä. Palvelun kehitys rahoitetaan Fishpoolin alihankintatyöllä. Suunnitelmissa on rahoituksen hankkimista esimerkiksi Tekesistä.

Koskimiehen mukaan palveluun ollaan tuomassa uusia ominaisuuksia kokoajan. Esimerkiksi kytkös Facebookiin ja MySpaceen on tekeillä.

Scredistä ei olla tekemässä yrityksien käyttöön sopivaa vahvempaa kirjanpitoa hyödyntävää versiota.

– Tämä perustuu ihmisten väliseen luottamukseen joka on syntynyt Scredin ulkopuolella, Koskimies sanoo.


Scred eli Street Credit

Scredin nimi tulee sanoista Setok's Credit, mikä viittaa alkuperäisen version tekijän lempinimeen. Tuotteistuksen myötä Fishpool on muutti merkityksen Street Creditiksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    5. 5

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    6. 6

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    7. 7

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    8. 8

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    9. 9

      Katso, kuinka paljon tarvitset elämiseen

    10. 10

      Halpaa kuin saippua – tietokoneesi sähkölasku on näin pieni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    8. 8

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    9. 9

      Eduskunta hyväksyi taksiliikenteen avaamisen kilpailulle

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    8. 8

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    9. 9

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    10. 10

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    11. Näytä lisää