Hurja risteilykesä tulossa

Helsinkiin tulee ensi kesänä ennätysmäärä risteilymatkustajia. Risteilyt tuovat kaupunkiin yli neljäkymmentä miljoonaa euroa.
Helsingin satamasta on varannut paikan ensi kesäksi ennätysmäiset 275 ulkomaista risteilyalusta. Samalla rikkoutunee myös 300 000 risteilymatkustajan haamuraja.

Kasvu viime vuodesta on huikea, sillä viime vuonna Helsingin satamassa kävi 238 alusta ja 260 000 matkustajaa.

– Laituripaikkavaraukset eivät varmaan enää kovasti lisäänny, mutta laivakoot kasvavat, joten matkustajamäärät tulevat nousemaan, ennakoi Helsingin sataman sekä matkailu- ja kongressitoimiston yhteinen risteilykoordinaattori Tuija Aavikko.

Risteilyt tuovat Helsinkiin paljon rahaa. Maissa käyvä matkustaja jätti viime vuonna rahaa keskimäärin 128 euroa erilaisiin ostoksiin. Kun noin 85 prosenttia matkustajista poistuu laivasta, jäi kaupunkiin noin 28 miljoonaa euroa. Lisäksi erilaisia alusmaksuja tuli viime vuonna lähes kahdeksan miljoonaa euroa.

Näiden pohjalta voi laskea, että risteilyt jättävät Helsinkiin tänä kesänä yli 40 miljoonaa euroa.

Yhdysvaltalaiset ovat perinteisesti olleet selvästi suurin risteilijäkansallisuus. Heikko dollari söi jo viime vuonna yhdysvaltalaisten risteilyintoa. Kun eurooppalaiset ovat samaan aikaan innostuneet risteilyistä, yhdysvaltalaisten suhteellinen osuus on pudonnut selvästi. Vuonna 2005 Pohjois-Amerikasta tuli lähes puolet matkustajista. Viime vuonna heitä oli enää vajaa kolmannes.

Risteilykauden aloittaa tänä vuonna FRAM-niminen alus, joka tulee 5.5 klo 8 Helsinkiin. Näillä näkymin kauden viimeinen risteilijä on 29.9 tuleva Balmoral.

Tuossa välissä risteilijöitä tulee siis Helsinkiin keskimäärin lähes kaksi päivässä. Vilkkaimpia päiviä ovat 26.6 ja 27.7, jolloin tulee viisi alusta.
Tyypillisesti alukset viipyvät satamassa vain aamusta alkuiltaan. Pikasilmäys kertoo, että vain neljä alusta yöpyy satamassa.

Suuri osa aluksista on joko menossa Pietariin tai tulossa sieltä.

– Pietari on suurin vetonaula, ja me teemmekin paljon yhteistyötä koko Itämeren markkinoimiseksi. Satamat auttavat toinen toisiaan, vaikka olemmekin samalla kilpailijoita, Tuija Aavikko sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    3. 3

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    4. 4

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    5. 5

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    6. 6

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    7. 7

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    8. 8

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    9. 9

      Venezuela otti äkkiarvaamatta haltuun GM:n tehtaan ja vei autot pois

    10. 10

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    4. 4

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    5. 5

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    6. 6

      Nordean palvelut nurin pitkälle iltaan – käteistä ei nouse eikä verkkopankkiin pääse

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    9. 9

      Nordean kortit eivät toimi sunnuntaina – pankkiautomaateilla on jo jonoa

    10. 10

      Nordean pankkipalveluiden katko ohi – kortit ja verkkopankki jälleen käytössä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    2. 2

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    3. 3

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    4. 4

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    5. 5

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    6. 6

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    9. 9

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    10. 10

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    11. Näytä lisää