Metsäliitto: Verovapaudella vauhtia puukauppaan

Metsäliitto ennakoi ensiharvennuspuun myyntitulojen määräaikaisen verovapauden vilkastuttavan puukauppaa välittömästi. Vaikkakin verovapaus astuu voimaan takautuvasti huhtikuun alusta, kun sille saadaan EU:n komission hyväksyntä.
Puukaupan jarruna ollut solmu on nyt avattu; On erittäin positiivista, että verovapausasialle on saatu selkeä alkamisajankohta ja asioiden etenemisjärjestys, Metsäliiton jäsenpalvelujohtaja Harri Hyppänen arvioi.

– Harvennuskohteiden kauppaan on erinomaiset edellytykset ja uskon muunkin kuin ensiharvennuskohteiden kaupan vilkastuvan välittömästi

Hyppänen lupaa Metsäliiton toimittavan ensiharvennuskohteilta todistuksen puun, puukauppatulojen ja pidätetyn veron määrästä, mikä takaa lopullisessa verotuksessa metsänomistajalle mahdollisesti tulevan verohyödyn. Toistaiseksi ostaja tekee kaupoista normaalin ennakkopidätyksen.

Metsäliitossa ollaan kiinnostuneita harvennuskohteista, jotka voidaan hakata tänä keväänä tai tulevana kesänä. Niiden lisäksi hankintapuu ja metsäenergia kiinnostavat.

– Puun tarve vastaa hyvin metsien hoitotarvetta, sillä harvennusrästejä on Suomen metsiin kertynyt runsaasti, Hyppänen tiivisti Metsäliiton näkemyksen ostotilanteesta.

Hallitus hakee parhaillaan EU-komissiolta hyväksyntää ensiharvennushakkuiden verovapaudelle. Uudistus antaisi metsänomistajalle ensiharvennustoimenpiteeseen joko suoraa tukea tai ensiharvennuspuun myyntitulon verovapauden. Asian käsittelyaikataulusta komissiossa ei kuitenkaan ole tässä vaiheessa tietoa.

Metsäteollisuus tarvitsee kotimaista puuta kompensoimaan Venäjän puuntuonnin tyrehtymistä, mikäli puutullien viimeinen korotus astuu suunnitellusti vuodenvaihteessa voimaan täysimääräisenä. Puutullin on määrä kohota ensi vuoden alusta vähintään 50 euroon kuutiolta.

Viime vuonna metsäteollisuus toi Venäjältä 12 miljoonaa kuutiota raakapuuta. Määrä vastasi kahta kolmasosaa kaikesta tuontipuusta. Tuontipuun osuus metsäteollisuuden puunkäytöstä oli hieman alle neljännes.

Venäläisen raakapuun tuonnin kuihtuminen iskee varsinkin selluntuotantoon, sillä 17 prosenttia Suomessa keitetystä sellusta tehtiin viime vuonna itärajan takaa tuodusta puusta. Erityisen kriittistä on koivun saatavuuden heikkeneminen, sillä viime vuoden puuntuonnista yli kolmannes oli koivua eikä tuonnin vähenemistä saada korvattua kotimaasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    3. 3

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    4. 4

      Näin selviät kun rahat loppuvat

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Näiden automerkkien ei tarvitse kilpailla takuulla

    7. 7

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    8. 8

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    9. 9

      Tällaisia ovat rasittavimmat työkaverit

    10. 10

      Trump aloittaa selvityksen terästuonnin rajoittamisesta – ”Ratkaisevaa meille sekä taloudellisesti että sotilaallisesti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    4. 4

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    5. 5

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    6. 6

      Nordean palvelut nurin pitkälle iltaan – käteistä ei nouse eikä verkkopankkiin pääse

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    9. 9

      Nordean pankkipalveluiden katko ohi – kortit ja verkkopankki jälleen käytössä

    10. 10

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää