Lääkeautomaatti on tolkuttoman kallis kone

Julkaistu: , Päivitetty:

Apteekkien havittelemat lääkeautomaatit voivat maksaa jopa 150 000 euroa. Alan mukaan koneen ylläpito kannattaa silti jo noin 3 000 hengen kylässä tai lähiössä.


Apteekkaripäivillä Helsingissä tänään perjantaina esitelty pankkiautomaatin kaltainen lääkeautomaatti tuntuu nyt olevan alan päiväunelma numero yksi.

– Meidän mielestämme olisi asiakkaiden kannalta tärkeää vapauttaa lääkkeiden jakaminen apteekkien aukioloaikojen kahleista, kehuu Kuopion yliopiston apteekin perustaman Lääkeinformaatiokeskuksen johtaja Petri Kröger.

Sosiaali- ja terveysministeriö on vastikään antanut Lääkelaitokselle tehtäväksi pohtia sivuapteekkien ja syrjäseutujen kyläkaupoissa ylläpidettävien lääkekaappien uudistamistarpeita. Uudistusesityksiä odotetaan syksyksi.

Saksalaisten lääkeautomaattien maahantuontia suunnitteleva Orfer-yhtiö toivoo, että ministeriö suostuisi myös Suomessa lääkkeiden automaattijakeluun, ja lobbaa nyt alan ammattilaisia minkä ehtii.

Puheet ja perustelut ovat hyvin samanlaisia kuin mitä pankeissa kuultiin ensimmäisten setelinnostoautomaattien tullessa. Jos ministeriö lämpenee automaateille, maahantuoja arvelee asentavansa ensimmäiset koneet koekäyttöön ensi talvena.

Suomessa automaatista ei saisi täysin vapaasti edes reseptittömiä lääkkeitä. Lääkettä valitessa kone avaisi nettikamerayhteyden Lääkeinformaatiokeskukseen, ja siellä päivystävä farmaseutti tarkistaisi rohdon sopivuuden asiakkaalle.

– Potilasturvallisuuden takia on tärkeä pitää lääkejakelu aina apteekin ammattilaisten vastuulla, Kröger perustelee koneellista konsultointipakkoa.

Tekniikan monimutkaisuuden takia lääkeautomaatista tulisi kuitenkin vain varakkaiden apteekkien vehje. Pelkkä laite voisi maksaa jopa 150 000 euroa, ilman lääkkeitä. Yksinkertaisen pankkiautomaatin voi nykyisin saada jo 15 000 eurolla.

– Tietysti hinta on moninkertainen pankkiautomaattiin verrattuna, mutta meidän laskelmien mukaan lääkeautomaatti kannattaisi jo noin 3 000 asukkaan toimintaympäristössä, sanoo Kröger.

Vielä ei tiedetä, miten apteekit perisivät asiakkailtaan automaatin hankinta- ja ylläpitokulut. Automaattijakelusta ei ole vielä Suomessa lainsäädäntöä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      IMF myönsi Kreikalla reilun 1,5 miljardin lainan, mutta vain ehdollisena

    3. 3

      Kilpailu Aasian-reiteillä kiristyy – Finnairin täytyy vakuuttaa nihkeät koneenvaihtajat

    4. 4

      Asiakkaan allekirjoitus paperissa ei vapauta yrittäjää vastuusta, jos jotain sattuu

    5. 5

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    6. 6

      Kävitkö työhaastattelussa? Nämä kahdeksan merkkiä kertovat, miten sujui

    7. 7

      Brexitin seuraus: Frankfurt alkaa käydä ahtaaksi

    8. 8

      Wärtsilälle kertyi tilauksia odotettua enemmän

    9. 9

      Orionin tulos jäi kauas ennusteista – kurssi rysähti

    10. 10

      Ruplan ailahteleva kurssi ravisteli SRV:tä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      Audi-mainos meni pieleen: ”Naista verrataan eläimeen ja käytettyyn autoon”

    3. 3

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    4. 4

      Pankit myyvät mielenrauhaa, mutta se voi käydä kalliiksi

    5. 5

      Kävitkö työhaastattelussa? Nämä kahdeksan merkkiä kertovat, miten sujui

    6. 6

      Nordean Kaperi varoittelee puhumasta ”normaalista” korkotasosta

    7. 7

      Kovan tulosaamun saldo pörssissä: Finnair ja Wärtsilä kiitävät, Fortum ja Nordea putoavat

    8. 8

      Brexitin seuraus: Frankfurt alkaa käydä ahtaaksi

    9. 9

      Kilpailu Aasian-reiteillä kiristyy – Finnairin täytyy vakuuttaa nihkeät koneenvaihtajat

    10. 10

      Finnair kovassa nousukiidossa: kaikkien aikojen paras toisen neljänneksen tulos

    11. Näytä lisää
    1. 1

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Uskomaton päivä: kuusi suomalaisyhtiötä antoi tulosvaroituksen – yksi romahti pörssissä täysin

    5. 5

      Haluatko rikastua? Sijoitusguru kertoo, mitä tilillä makaaville rahoille kannattaisi oikeasti tehdä

    6. 6

      ”Nuori nainen on aikamoinen riski pienelle firmalle” – kokemukset työhaastatteluista kirvoittivat kovia kommentteja

    7. 7

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    8. 8

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    9. 9

      Bernerin ehdotus: 14 muutosta ajo-opetukseen – ”Tulee olemaan ajokorttiluokkia, joissa hinta voi puolittua”

    10. 10

      Näin säästät 100 euroa kuussa – katso 14 helppoa vinkkiä

    11. Näytä lisää