Jokerihalli tyhjää täynnä

Julkaistu: , Päivitetty:

Jääkiekon SM-liigan pudotuspelit ovat täyttäneet huonosti jäähallien lehtereitä. Vain Jyväskylässä ja Lahdessa hallit ovat pullistelleet väkeä. Väljintä on ollut Jokereiden kotiotteluissa.
Espoon Bluesille torstaina välieräsarjan katkerasti hävinnyt Helsingin Jokerit on tänä keväänä kerännyt enemmän katsojia kuin mikään muu SM-liigajoukkue.

Jokerien yleisökeskiarvo kuudessa pudotuspeliottelussa on ollut 7 571. Toiseksi suurimpaan keskiarvoon ylsi HIFK, jonka kolmen ottelun lukema oli 7 014 katsojaa. Kaikissa muissa halleissa yleisökeskiarvo on jäänyt alle kuuden tuhannen.

Kuva muuttuu oleellisesti, kun verrataan tarkempaa lukemaa eli hallien täyttöastetta. Suuressa hallissa on enemmän peruskuluja kuin pienessä, ja täyttöaste (yleisömäärä / hallin kapasiteetti) kertoo pelkkää yleisömäärää paremmin otteluiden taloudellisesta onnistumisesta. Tänä keväänä SM-liigaseurat saivat itse lipputulot puolivälieriin saakka, ja välieristä eteen päin lipputulot menevät SM-liigalle, joka jakaa niitä sitten takaisin seuroilla.

Jokerit ei onnistunut täyttämään suurta Pasilan halliaan yhdessäkään pudotuspelissä. Seura pelasi niin puolivälierissä (Pelicansia vastaan) kuin välierissäkin (Blues) kolme kotiottelua. Pelit kokosivat keskimäärin 7 571 katsojaa. Jokereiden halliin mahtuu 13 300 katsojaa, joten hallin täyttöasteeksi tulee vaatimattomat 57 prosenttia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Vain turkulaisen TPS:n täyttöaste oli Jokereita huonompi. Ainoastaan yhden pudotuspelin kamppaillut TPS houkutteli halliinsa 5 319 katsojaa, mikä tiesi 45 prosentin täyttöastetta.

Kaikkein parhaan täyttöasteen saavutti Jyväskylän JYP, joka myi loppuun kaikki kolme puolivälieräotteluaan Tapparaa vastaan. JYP:n halliin mahtuu 4 500 katsojaa.

Toiseksi parhaaseen yleisökeskiarvoon ylsi Lahden Pelicans, joka kokosi kolmeen puolivälieräotteluunsa Jokereita vastaan keskimäärin 4 847 katsojaa. Hallin täyttöaste oli 99 prosenttia.

Finaalisarjaan yltänyt Espoo Blues on täyttänyt hallinsa 77-prosenttisesti ja Oulun Kärpät 89-prosenttisesti.

SM-liiga häviää katsojamäärissä selvästi Ruotsin vastaavalle sarjalle. Elitserienin loppuotteluun selvinneet HV71 ja Linköping ovat täyttäneet hallinsa 100- ja 91-prosenttisesti. HV71 pelaa Jönköpingissä 7 038 katsojaa vetävässä hallissa, kun Linköpingin areenaan mahtuu 8 500 katsojaa.

Finaalisarja Kärpät–Blues alkaa Oulussa lauantaina. Elitserienin mestaruudesta aletaan taistella ensi maanantaina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Hallitus selvittää kolmen valtionyhtiön listaamista pörssiin – ”Nyt tarvitaan poliittista päätöksentekoa”

    5. 5

      OP:n uusi johtaja Timo Ritakallio: Oli helppo vastata olevansa kiinnostunut

    6. 6

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    7. 7

      Kiinalle toinen luottoluokituksen pudotus – paisuva velka lisännyt riskejä

    8. 8

      Lännen Media: Posti on kiinnostunut saattohoidon järjestämisestä Turussa

    9. 9

      Suomeen suunnitellaan uutta 50 miljoonan euron datakeskusta

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    3. 3

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    6. 6

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    9. 9

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    6. 6

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    9. 9

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    10. 10

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    11. Näytä lisää