Geenimuunnellusta rapsista ei pääse hevin eroon

Julkaistu: , Päivitetty:

Tuoreen ruotsalaistutkimuksen mukaan geenimuunnellun rapsin siemenet voivat kasvaa maaperässä hävitysyrityksistä huolimatta kymmenenkin vuotta.


Lundin yliopiston tutkijat julkistivat tutkimustuloksensa Biology Letters -julkaisussa. Tutkijoiden mukaan tulos on merkittävä lisä keskusteluun, jota käydään geenimuunneltujen ja tavanomaisten kasvien rinnakkaiselosta.

Tutkija Tina D'Hertefeldt luonnehti Britannian yleisradiolle BBC:lle tuloksia "hyvin yllättäviksi".

Suomessa ei kasva geenimuunneltua rapsia eikä rypsiä, kertoo Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen tutkija Maria Erkkilä.

Hänen mielestään on jopa todennäköistä, että rypsin tai rapsin siemenet säilyvät maaperässä kauan. Kasvit voivat kasvaa jopa muun kasviston läpi pellossa, jossa rapsit ovat aikaisemmin kasvaneet.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Erkkilä kertoo, että ruotsalaisten tekemä geenirapsi on Euroopan unionin komission hyväksymislistalla. Siksi Ruotsissa onkin tehty paljon kokeita ja kehitystyötä.

Ylitarkastaja Marja Ruohonen-Lehto Suomen ympäristökeskuksesta kertoo, että myös tavanomainen rypsi ja rapsi säilyvät kauan muodostamalla siemenpankkeja. Geenimuuntelu ei välttämättä lisää kasvin säilyvyyttä, mutta se voi muuttaa esimerkiksi öljyrakennetta.

– Tämänsuuntaisia tuloksia on tullut GM-kasveilla tehdyissä kokeissa muualla maailmassa. Rypsistä ja rapsista tiedetään, että ne säilövät siemeniä niin sanottuun siemenpankkiin. Näillä tiedoilla en näkisi, että se liittyisi geenitekniikalla muunteluun, Ruohonen-Lehto sanoo.

Jos viljelykasvi on muunneltu torjunta-ainekestäväksi, hävittäminen on hankalaa. Lisäksi yleisin muunneltuihin kasveihin viety ominaisuus on torjunta-ainekestävyys.

Ruohonen-Lehto kertoo kanadalaisista julkaisuista, joissa nimenomaan rapsin ja rypsin kohdalla torjunta-aineiden kestävyys on johtanut siihen, että niistä on hankala päästä eroon.

Sosiaali- ja terveysministeriön alainen Geenitekniikan lautakunta jakaa Suomessa luvat geenimuunneltujen kasvien kenttäkokeisiin. Pääsihteeri Irma Salovuori kertoo, että Suomessa lupia ei ole annettu aikoihin – niitä ei nimittäin ole edes kysytty.

Yhdeksi syyksi hän arvelee kielteisen suhtautumisen geenimanipuloituihin tuotteisiin Euroopassa. Se saattaa ohjata tutkimusta. Pitkäaikaisin kokemus rapsista on Kanadassa.

– Sen alan tutkimusta ei Suomessa ole tai vielä ei ole tarvetta tehdä kenttäkoetta laboratorion ulkopuolella, Salovuori sanoo.

Kenttäkoe-luvan saaminen edellyttää, että ympäristölle ei saa aiheutua minkäänlaista haittaa. Lisäksi lainsäädäntö edellyttää vaikutusarvion tekemistä pitkän ajan päähän.

Parhaillaan suomalaisissa kenttäkokeissa tutkitaan geenimuunneltua perunaa ja kukkimatonta koivua. Rapsista tehtiin kaksi kenttäkoetta 1990-luvulla Tuusulassa. Geenitekniikan lautakunnan mukaan kokeisiin on sisältynyt jälkiseurantaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    3. 3

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    4. 4

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    5. 5

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    6. 6

      Miksi mökistä yritetään kiskoa ylihintaa? ”Monet joutuvat luopumaan itselleen rakkaasta mökistä”

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Suomalaisyritys sai miljoonadiilin ”Kremlin klinikalle” – ”olemme uineet vastavirtaan”

    9. 9

      Yhdysvaltojen keskuspankki alkaa purkaa tasettaan lokakuussa

    10. 10

      Kova ennuste Suomen talouskasvusta: tänä vuonna jo 3,6 prosenttia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    5. 5

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    6. 6

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    7. 7

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    8. 8

      Kaupankäynti Fortumin osakkeella keskeytetty – Bloomberg: aikoo tehdä tarjouksen energiayhtiö Uniperista

    9. 9

      Jan Hurrin näkökulma: Saksa ja Ranska haluavat erilaisen EU:n kuin Suomi

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    5. 5

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    6. 6

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    9. 9

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    10. 10

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    11. Näytä lisää