Aktia kasvaa vahinkovakuutuksiin

Julkaistu: , Päivitetty:

Aktia Säästöpankki levittäytyy vahinkovakuutuksiin, kun Veritas Vahinkovakuutus sulautuu pankkiin ensi vuoden alussa.


Veritas Vahinkovakuutus sanoi tiistaina tavoittelevansa sulautumisella nykyistä laajempaa jakeluverkostoa, pienempiä kustannuspaineita ja suuremman Aktian etuja. Veritas hakee voimakasta kasvua, mutta toistaiseksi toimintojen ja työpaikkojen järjestäminen on vielä suunnitelmana.

Kummallekin yhtiölle rannikkoalue on vahvaa aluetta. Esimerkiksi Tammisaaressa Veritas Vahinkovakuutuksella on neljänkymmenen prosentin markkinaosuus.

Veritas Vahinkovakuutuksen toimitusjohtaja Anders Nordman kertoi, että 2,1 prosentin markkinaosuutta pyritään kasvattamaan: Aktian 3,5 prosentin markkinaosuudessa on paljon potentiaalisia asiakkaita myös Veritakselle.

– Potentiaalia on sekä perinteisillä alueilla että Tampereen ja Oulun seudulla.

Aktia toimii rannikolla Loviisasta Ouluun sekä sisämaassa esimerkiksi Tampereella.

Nordman kertoi yhtiön miettineen tulevaisuuttaan jo vuosi sitten ja valinneen vaihtoehdoksi liittoutumisen sen sijaan, että olisi päättänyt pysyä pienenä keskinäisenä yhtiönä. Keskinäinen yhtiö muuttuu osakeyhtiöksi.

Veritaksen arvoksi on sulautumisessa laskettu 68 miljoonaa euroa, Aktian arvoksi 602 miljoonaa euroa. Veritaksen vakuutetut eli omistajat saavat sulautumisen myötä Aktian A-osakkeita, joiden osuus uudesta finanssitalosta on noin kymmenen prosenttia. Osakkeet jaetaan asiakkaille, jotka ovat olleet sulautumishetkellä asiakkaina yli vuoden.

– Haluamme palkita asiakasuskollisuutta, Nordman perusteli.

Aktia laskee liikkeelle uuden R-osakesarjan, ja 4.4.2008 osakkeenomistajaluetteloon merkityt Aktian osakkeenomistajat saavat kahta A-osaketta kohti yhden R-osakkeen. R-osakkeilla on 20 ääntä, joilla pidetään säätiöiden kontrolli Aktiasta myös vastaisuudessa. Aktia- ja säästöpankkisäätiöt omistavat noin puolet Aktian osakkeista. Omistajina on myös kirjallisuus- ja taidesäätiöitä.

Sulautuminen edellyttää vielä yhtiökokouksen ja viranomaisten hyväksyntäkierrosta.

Aktian vuosi sitten ostamasta henkivakuutus-Veritaksesta tulee 1.1.2009 Aktia Henkivakuutus. Vahinkovakuutuspuolen nimeä pohditaan vielä.

Aktia Oyj:stä tulee uuden finanssiryhmän emo, ja Aktian pankkitoiminta siirtyy uuteen tytäryhtiöön. Aktian varatoimitusjohtajan Robert Sergeliuksen mukaan ”Aktia voisi olla pörssissä tänään”, mutta vielä listautumispäätöstä ei ole tehty.

Asiakaspotentiaalista ja yhteistyöstä huolimatta Veritaksen Nordman on sitä mieltä, ettei pankkia ja vahinkovakuutustuotteita saa sekoittaa liikaa: silloin syntyy vain huonoja tuotteita. Myös Aktian hallituksen puheenjohtaja Kaj-Gustaf Bergh painotti, että tuotteet halutaan pitää erillään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    2. 2

      Palkansaajien reaaliansiot laskivat alkuvuonna – ”Kiky toimii!”

    3. 3

      Asuntokaupoilla ”13 ensimmäistä sekuntia ratkaisee – ainakin itse miettisin, mikä täällä mättää”

    4. 4

      Lomarahojen leikkaus kiukuttaa työntekijöitä: ”Ihmisiä ahdistetaan nyt joka taholta”

    5. 5

      Joka kolmas nuori asuntovelkainen ei tiedä oman lainansa keskeistä lukua

    6. 6

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    7. 7

      ”Miksi kotitalous ei saisi hyötyä asuntojen hintojen noususta?” – Nordea vastustaa lainakaton kiristyksiä

    8. 8

      Saksalaisoikeus päätti: Sony saattaa sittenkin loukata suomalaisen SSH:n patenttia

    9. 9

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    10. 10

      Kiky riisti sairaanhoitajalta vuoden kohokohdan – ”Voisinko viedä lapsen Sipilän portille ja selittää...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    2. 2

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    3. 3

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    4. 4

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    5. 5

      Asuntokaupoilla ”13 ensimmäistä sekuntia ratkaisee – ainakin itse miettisin, mikä täällä mättää”

    6. 6

      Lomarahojen leikkaus kiukuttaa työntekijöitä: ”Ihmisiä ahdistetaan nyt joka taholta”

    7. 7

      Palkansaajien reaaliansiot laskivat alkuvuonna – ”Kiky toimii!”

    8. 8

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    9. 9

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    10. 10

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    6. 6

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää