Kanervan viestit levisivät maailmalle

Julkaistu: , Päivitetty:

Ilkka Kanervan (kok.) flirttailuviestit levisivät tiistaina maailmalle. Useat ulkomaiset tiedotusvälineet kertoivat esimerkkejä Kanervan lähettämistä viesteistä.
Ilkka Kanervan (kok.) flirttailuviestit ja hänen erottamisensa ulkoministerin tehtävistä levisivät levisivät tiistaina uutisina maailmalle. Ulkoministerin tekstiviestikohu antaa Suomesta omituisen kuvan.

Verkkolehdet Uudesta-Seelannista Yhdysvaltoihin hyödynsivät Reutersin välittämää Kanerva-uutista.

Tapauksen painoarvo oli iso Ruotsissa ja Virossa. Ruotsalaisen Dagens Nyheterin mukaan Kanerva oli kysynyt tekstiviestin avulla erotiikkatanssija Johanna Tukiaiselta muun muassa: "Oletko pitänyt puutarhaasi kunnossa".

Aftonbladetin mukaan yhden viestin sisältö oli: "Haluaisitko tehdä sitä jossain jännässä paikassa".

Reuters lainasi muun muassa viestiä "Miten olisi koskettaa sinua yökerhossa sormilla".

Myös yhdysvaltalaiset Associated Press -uutistoimisto sekä Boston Globe- ja New York Post -lehdet kertoivat Kanervan erosta ja tekstiviestien sisällöstä.

Englannin yleisradioyhtiö BBC puolestaan kertoi verkkosivuillaan Kanervan erottamisesta.

Mikään iso uutinen Kanerva-tapaus ei kuitenkaan ollut esimerkiksi Englannissa ja USA:ssa.

Sen sijaan tapaus oli näyttävästi esillä virolaisen Postimees-lehden etusivulla.

Ulkomainen media on käsitellyt jo aiemmin Kanervan tekstiviestikohua. Ilta-Sanomien mukaan asia on ollut esillä esimerkiksi useilla yhdysvaltalaisilla nettisivuilla ja brittiläisessä The Timesissa.

Viestit levisivät yleiseen tietoisuuteen Hymy-lehdestä. Lehden mukaan Kanerva flirttaili ja vihjaili Tukiaiselle, mutta ei esittänyt suoranaisia viittauksia seksiin.

  • Kanerva kaatui

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    2. 2

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    3. 3

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    4. 4

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    5. 5

      Aktia: Suomen talouskasvu vaatii nyt uusia rakennuspalikoita

    6. 6

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    7. 7

      Peliyhtiö Remedy aloitti pörssissä reippaassa nousussa

    8. 8

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    9. 9

      Jopa 15 000 euron erot eläkeläisten keskituloissa – näin eri ryhmät pärjäävät vertailussa

    10. 10

      Suomalaisten talousluottamus nousi uuteen ennätykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    5. 5

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    6. 6

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    7. 7

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    10. 10

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää