Katainen: Kanerva petti

Julkaistu: , Päivitetty:

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen sanoi tiistaina, että potkut saanut ulkoministeri Ilkka Kanerva oli pettänyt hänet.
Jyrki Katainen kertoi puolenpäivän aikaan pidetyssä tiedotustilaisuudessa jo aiemmin naissotkuista julkisuuteen joutuneen Ilkka Kanervan luvanneen, että sotkuja ei tule lisää.

– Hän ei tätä lupausta kyennyt pitämään, liikuttuneen oloinen Katainen sanoi.

Katainen sanoi ajatelleensa, että "aikuinen mies hoitakoon yksityisasiansa".

– Valitettavasti näin ei käynyt, hän sanoi.

– Viime viikkojen kohu on syntynyt siitä, että hän on toiminut erittäin harkitsemattomasti omassa yksityiselämässään, Katainen sanoi.

Katainen sanoi tehneensä päätöksen Kanervan potkuista ennen kuin Hymy-lehti tiistaina julkisti Kanervan "eroottiselle tanssijalle" lähettämiä tekstiviestejä. Julkistettujen viestien sisältö ei ollut hänelle yllätys. Katainen harmitteli, että keskustelu Kanervan viesteistä ei ole pysynyt "järkevissä mittasuhteissa".

Kataisen mukaan Kanerva ei voinut jatkaa, koska tämä ei enää nauttinut sellaista luottamusta, jota ministeriltä edellytetään.

Kokoomuksen puheenjohtajan mielestä kohusta ei ole aiheutunut haittaa Suomen ulkopolitiikalle.

– Meillä ei ole varaa siihen, että haittaa tulisi.

  • Kanerva kaatui

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

    2. 2

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    3. 3

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    4. 4

      Terrori kiristää turvatoimia – suomalaisfirma keksi markkinaraon

    5. 5

      Luksushotelli hylkäsi Trump-brändin

    6. 6

      Korealaisyritys maksamassa 880 000 euron lunnaat kiristäjille – tulos voi olla surkea

    7. 7

      Italian pankkien pelastaminen kuohuttaa – veronmaksajien pussille menon piti vaikeutua

    8. 8

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    9. 9

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    10. 10

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    2. 2

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    3. 3

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    4. 4

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    5. 5

      Luksushotelli hylkäsi Trump-brändin

    6. 6

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    7. 7

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    8. 8

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    9. 9

      Italian pankkien pelastaminen kuohuttaa – veronmaksajien pussille menon piti vaikeutua

    10. 10

      Harvinaisen ankea luku: Ansioiden nousu alhaisinta yli 50 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää