Matkapuhelujen hinnat kääntyivät nousuun

Julkaistu: , Päivitetty:

Soneran ja Elisan uusi hinnoittelutapa nosti matkapuhelinhintoja ensimmäisen kerran 12 vuoteen. Laajakaistojen hinnat laskivat.


Matkaviestinnän hinnat nousivat viime vuonna edellisvuodesta 5,3 prosenttia. Matkapuhelujen hinnat nousivat ensimmäistä kertaa 12 vuoteen.

Hintojen nousun takana on operaattoreiden uudenlainen hinnoittelu. Suurimmat operaattorit Elisa ja TeliaSonera ottivat viime vuonna käyttöön aloitusmaksun 4,9 senttiä puhelulta. Sen lisäksi TeliaSonera alkoi laskuttaa sekuntiveloituksen sijasta puhelun alkavien minuuttien mukaisesti.

Laajakaistaisten internetyhteyksien hinnat
kääntyivät viime vuonna uudelleen laskuun ja olivat keskimäärin 3,7 prosenttia halvempia kuin vuotta aikaisemmin.

Vain kaikkein hitaimpien eli 256 kilobittiä sekunnissa siirtävien yhteyksien hinnat nousivat hieman edellisvuodesta. Keskimäärin eniten laskivat 2 megabittiä sekunnissa siirtävien yhteyksien hinnat, jotka olivat 6,8 prosenttia alemmat kuin vuotta aikaisemmin.

Yleisimpien yhteyksien keskimääräiset hinnat vuodenvaihteessa olivat hitaimmalla 256 kilobittiä sekunnissa siirtävällä yhteydellä 23 euroa kuukaudessa, nopeudella 512 kilobittiä sekunnissa 25 euroa, 1 megabittiä sekunnissa 28 euroa, 2 megabittiä sekunnissa 37 euroa ja 8 megabittiä sekunnissa yhteydellä 45 euroa kuukaudessa.

Kaapeliverkon kautta tarjottavat yhteydet olivat joko samanhintaisia tai halvempia kuin edellisvuonna. Osalla hinta laski jopa viidenneksen. Keskimäärin laajakaistayhteydet ovat kaapeliverkossa halvempia kuin adsl-liittymät.

Telemaksujen ja laajakaistayhteyksien hintatasoa selvitettiin liikenne- ja viestintäministeriön tilaamassa vuosittaisessa tutkimuksessa. Maksuja tutkittiin tämän vuoden alun tilanteen ja viime vuoden kehityksen perusteella.

Viestintäministeri Suvi Lindén aikoo asettaa työryhmän seuraamaan viestintäpalveluiden hinnoittelua ja vähittäishintoja. Ryhmä tarkastelee myös, kuinka hinnoittelurakenteet vaikuttavat viestintäpalveluiden yleisiin ja eri käyttäjäryhmille suunnattujen palvelujen hintoihin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    2. 2

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    3. 3

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    4. 4

      Suomen kaasuverkko otti askeleen kauemmas Venäjästä – ”muutos on historiallinen”

    5. 5

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    6. 6

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    7. 7

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    8. 8

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    9. 9

      HS: Suomi ostaa aseensa USA:sta ja Ranskasta

    10. 10

      Pankkivalvojalta varoitus Danskelle: Riskinne kasvavat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    2. 2

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    3. 3

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    4. 4

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    5. 5

      Historiallinen pelastusoperaatio: Italia pelastaa ongelmapankkinsa 17 miljardin euron tuilla

    6. 6

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    7. 7

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    8. 8

      Google uhkaa saada historiallisen suuret sakot

    9. 9

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    10. 10

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää