EU penkoo Nokian Navteq-kaupan perusteellisesti

Julkaistu: , Päivitetty:

Euroopan komissio ei vielä odotetusti hyväksynyt Nokian miljardikauppaa, missä yhtiö ostaisi paikkatietoyhtiö Navteqin vahvistaakseen asemiaan houkuttelevilla navigaatiolaitteiden ja -palvelujen markkinoilla.
Komissio ottaa tutkimuksiaan varten lisäaikaa ja aloittaa kaupan syvällisemmän tarkastelun. Toisen vaiheen käsittely kestää 90 työpäivää, mutta tietyissä olosuhteissa päätöksentekoon voi kuitenkin kulua 125 työpäivää, Nokia kertoi perjantaina.

- Olemme käyneet avointa ja rakentavaa keskustelua komission kanssa päästäksemme sopimukseen Navteq-yrityskaupasta. Olemme kuunnelleet komission esittämät kannanotot, ja odotamme saavuttavamme yhteisymmärryksen, joka mahdollistaa yrityskaupan toteuttamisen, totesi Nokian talous- ja rahoitusjohtaja Rick Simonson.
 
- Nokia on voimakkaasti sitoutunut tähän yrityskauppaan, joka on avainasemassa Nokian siirtyessä internet -palveluihin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Nokia jätti tekemättä EU:n kilpailuviranomaisille myönnytyksiä, jotka olisivat voineet auttaa kaupan läpimenoa. Yhtiön mukaan käsittelyn jatkaminen on kuitenkin osa komission arviointiprosessia eikä se ilmaise millään tavoin komission käsittelyn lopputulosta.

Nokia tarvitsee EU:n hyväksynnän kaupalle, joka on jo saanut kaikki muut välttämättömät viranomaishyväksynnät. EU pohtii, haittaako Nokian Navteq-osto liiaksi kilpailua henkilökohtaisen navigoinnin kentällä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    2. 2

      Etlan tutkimusjohtaja: Palkkaneuvottelut ovat talouden akuutein riski

    3. 3

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    6. 6

      Kaupankäynti Afarak Groupin osakkeella keskeytetty

    7. 7

      Norjan öljyrahaston arvo ylitti 1 000 miljardin dollarin rajapyykin ensimmäistä kertaa

    8. 8

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    9. 9

      Näin Suomen talouskasvua on ennustettu tänä vuonna – maaliskuun luvuista tultu huimasti ylös

    10. 10

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    2. 2

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    3. 3

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    6. 6

      Suomessa 3 500 autoa, Ruotsissa 50 000 – tästä syystä kaasuauto ei ole yleistynyt

    7. 7

      Fiva huolissaan kotitalouksien veloista – ja yleistyneestä asuntolainamuodosta

    8. 8

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    9. 9

      VR:n pilkkominen etenee vähin äänin: puolen miljardin euron varainsiirto, Heliövaara ulos työryhmästä

    10. 10

      Kommentti: Montako virkamiestä tarvitaan viemään läpi rautatieuudistus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    6. 6

      Tulot jopa 5000 e/kk, mutta rahat eivät silti riitä – näin hyvätuloinen suistuu köyhyyteen

    7. 7

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    8. 8

      Töihin peruskoulupohjalta ja ilman kokemusta, palkka jopa liki 4 000 €/kk – töitä on taas tarjolla

    9. 9

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    10. 10

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    11. Näytä lisää