Sampo Pankin tiedotus saa sapiskaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Sampo Pankin asiakas, pienyrittäjä Henry Bergman Kirkkonummelta on tuohtunut siitä, ettei pankki ole tiedottanut ongelmista asiakkailleen.
Bergman ei ole päässyt yrityksensä tilille tai henkilökohtaiselle tililleen pääsiäisen aikana toteutetun tietojärjestelmäuudistuksen jälkeen.

– Miksei tietoa saa pankin verkkosivuilta? Sieltä pitäisi saada informaatio siitä, kannattaako verkkopankkiin edes yrittää ja milloin kannattaa yrittää.

Bergman kertoo, että hän ei pysty tekemään laskujaan, koska ei ole saanut tarvitsemiaan viitenumeroita pankilta. Hän arvioi rahallisten tappioidensa yltävän jo tuhanteen euroon. Aikaa on tuhlautunut tunteja.

– Jos pankin sivuilta löytyisi tieto siitä, ettei kannata edes yrittää, voisin tehdä jotain muuta, mennä vaikka uimaan hoitamaan terveyttäni.

Bergman kertoo ottaneensa yhteyttä sekä Kirkkonummen että Espoon yrityspankkeihin.

– Olen saanut sieltä vastaukseksi, että asiat ovat ihan sekaisin, mutta sitä ei myönnetä julkisesti. Tämän jälkeen en halua olla enää Sampo Pankin kanssa missään tekemisissä.

Bergman kertoo keskustelleensa ongelmista myös Sammon verkkotukihenkilön kanssa, ja tämä oli myöntänyt teknisten ongelmien jatkuvan.

– Jotkut asiakkaat pääsevät läpi, jotkut eivät. Mutta Sammon pitäisi nyt jollain tavalla informoida asiakkaitaan siitä, että tekniset ongelmat jatkuvat.

Tuskastuneen kuuloinen Bergman sanoo lopettavansa pankkisuhteen Sampo Pankin kanssa.

– Ja jos minulla on energiaa, esitän heille myös rahalliset vaatimukset, hän lisää.

Sampo Pankin viestintäjohtaja Hannu Vuola ei osaa ottaa kantaa tähän nimenomaiseen tapaukseen.

– Kyse saattaa olla siitä, ettei hänen koneensa ole yhteensopiva meidän verkkopankkijärjestelmämme kanssa. Ja tällaiset ongelmat eivät ratkeakaan muuten kuin, että asiakas on yhteydessä asiakaspalveluumme.

Vuolan mukaan muutama päivä sitten verkkopankissa oli ollut jo yli 800 000 käyntiä, ja niissä tapauksissa asiat olivat toimineet normaalisti.

– Totta kai yksittäistapaukset ovat valitettavia, mutta ne eivät ratkea millään muulla lailla, kuin keskustelemalla asiakastuen kanssa.

Sammon asiakastuki on hänen mukaansa keskiviikosta lähtien pystynyt hoitamaan kaikki sinne tulleet puhelut.

– Ja puheluita on ollut 3 000–4 000 joka päivä. Joten tuossa nimenomaisessa yksittäistapauksessa on jossain informaatiokatkos. Toivon kyseisenkin asiakkaan olevan yhteydessä verkkotukeen ja käyvän asian läpi. Kaikki ongelmat on pystytty ratkaisemaan silloin, kun asiakas on ollut yhteydessä meihin, Vuola sanoo.

Sampo Pankin yritysasiakkaiden tilitapahtumia pääsiäisen jälkeiseltä ajalta on käsitelty viikonlopun aikana uudelleen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    3. 3

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    4. 4

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    5. 5

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    6. 6

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    7. 7

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    8. 8

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    9. 9

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    10. 10

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    4. 4

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    5. 5

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    8. 8

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    9. 9

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    10. 10

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    2. 2

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    3. 3

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    6. 6

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    9. 9

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    10. 10

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    11. Näytä lisää