Deasign Ruotsista haastaa suomalaiset digitoimistot

Julkaistu:

Ruotsin johtaviin digitoimistoihin itsensä lukeva Deasign saapuu Suomeen ja haastaa täkäläiset mainostoimistot.
Deasignilla on nyt kolme suomalaista työntekijää, jotka ovat parin viimeisen kuukauden ajan perehtyneet Tukholmassa toimiston tapaan ajatella ja toimia. Ennen kesää toimisto rekrytoi vielä kolme uutta osaajaa.

Kahden maan eri toimistot tekevät yrityksen mukaan tiivistä yhteistyötä asiakkuuksia hoitaessaan. Suomeen oma toimisto perustetaan vielä tämän vuoden aikana.

- Brändien ydin muodostuu digitaalisesta viestinnästä, jonka tärkein kanava on internet. Deasignin ainutlaatuinen ja palkittu liiketoimintakonsepti keskittyy asiakkaan digitaaliseen läsnäoloon. Olemme palvelleet tästä lähtökohdasta asiakkaitamme jo kymmenen vuoden ajan, Deasignin toimitusjohtaja Axel Bendrik sanoo tiedotteessa.

Deasignin mukaan Ruotsin ja Suomen digitaaliset markkinat eivät poikkea toisistaan merkittävästi.

Molemmissa maissa on jo ymmärretty alan mahdollisuudet: Internet nähdään niin Suomessa kuin Ruotsissa kanavana, jota yritysten on hallittava tavoittaakseen tulevaisuuden kuluttajat. Se mahdollistaa dialogin ja suhteen kuluttajaan sekä vaikuttaa brändiuskollisuuden muodostumiseen. Kehitettävää Deasignin mukaan on kuitenkin vielä kokonaisvaltaisessa brändinhallinnassa.

- Kuluttajan yrityksestä muodostaman brändimielikuvan tulisi olla yhdenmukainen jokaisessa kanavassa. Monet yritykset panostavat esimerkiksi kampanjasivustoihin, mutta internet-kauppaan siirryttäessä taso laskee. Brändit on viritettävä vastaamaan kokonaisvaltaisesti digitaalisen median vaatimuksiin, Bendrik saarnaa.

Deasign on palkittu neljänä vuonna peräkkäin johtavan ruotsalaisen talousmedian Dagens Industri -lehden järjestämässä Årets Byrå -asiakastutkimuksessa. Vuonna 1999 perustetulla toimistolla on 30 työntekijää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    3. 3

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    4. 4

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    5. 5

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    6. 6

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    7. 7

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    8. 8

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Helsingin edustalla on "aarre", josta harva tietää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    3. 3

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    4. 4

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    5. 5

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    6. 6

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    7. 7

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    8. 8

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    9. 9

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    10. 10

      Ranskan keskuspankin johtaja: Euro-clearing ei voi jatkua Lontoossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    7. 7

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    8. 8

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    9. 9

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää