Joka kuudes tuote reputtaa tullissa

Julkaistu:

Tullin tarkastamista tavaraeristä noin joka kuudes pysähtyy rajalle.
Tullin vuonna 2006 tarkastamista kulutustavaroista oli määräysten vastaisia noin 16 prosenttia. Osuus on ollut lievässä kasvussa viime vuosina.

Korkeaa lukua selittää osin se, että Tulli tarkastaa pistokokeissa erityisen epäilyttäviä eriä. Epäilyttävyyteen vaikuttavat esimerkiksi tuoteryhmä, alkuperämaa ja maahantuojan historia.

Jos tavaraerä todetaan tullissa määräysten vastaiseksi, voi maahantuoja muuttaa tuotetta, hävittää sen tai anoa lupaa viedä tavarat pois maasta.

Kulutustavaroita tuodaan Kiinasta paljon, joten kiinalaisia tuotteita myös tutkitaan paljon. Tutkituista kiinalaisista tuotteista määräysten vastaisia oli 19 prosenttia. Suhteellisesti eniten määräysten vastaisia tuotteita tuli Israelista eli 28 prosenttia. Amerikkalaistuotteista Tullin haaviin jäi 21 prosenttia.

Prosenttiosuudet tosin kertovat huonosti tilanteesta, sillä Kiinasta tulleita eriä tutkittiin 1895 kappaletta, kun Israelista tulleita vain 25 erää.

– Kyseessä on tilastokummajainen, joka johtuu siitä, että Israelista ja USA:sta tuli paljon kosmetiikkaa, joiden pienet maahantuojat eivät olleet hoitaneet pakollisia merkintöjä kuntoon, sanoo jaostopäällikkö Leena Partanen Tullilaboratoriosta.

Eniten ongelmia oli juuri tutkituissa kosmetiikkaerissä, joista lähes 36 prosenttia oli määräysten vastaisia. Kosmetiikkaa tutkittiin kuitenkin vain 109 erää.

Lukumääräisesti ongelmallisin tuoteryhmä olivat lelut, joista 139 erää eli yli 21 prosenttia pysähtyi rajalla. Viime vuoden ensimmäisellä puoliskolla leluongelmat jopa kasvoivat.

– Silti uskon, että lelujen laatu on parantunut vuosien aikana hirmuisen paljon, sanoo Partanen.

Lelujen kehittymisestä huolimatta tavaraa jää rajalla paljon siksi, että määräykset tiukkenevat koko ajan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    2. 2

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    3. 3

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    4. 4

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    5. 5

      Jopa miljardin dollarin kaupat – George Clooney myi tequilansa

    6. 6

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    7. 7

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    8. 8

      Miksi Suomen talous kasvaa? Koska sinä velkaannut

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Alko saa uuden toimitusjohtajan Snellman Groupista – palkka 28 500 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    2. 2

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    3. 3

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    4. 4

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    5. 5

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    6. 6

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    7. 7

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    8. 8

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    9. 9

      Yle: Pekka Perä sai vakuutuskuoren avulla miljoonaluokan veroedun Talvivaara-osakkeistaan

    10. 10

      Hei hei, Cumulus-hotellit – tuttu nimi katoaa katukuvasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Hobby Hallista tehty paljon ilmoituksia kilpailu- ja kuluttajavirastolle – toimitusjohtaja myöntää ongelmat

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Taco Bell tulee Suomeen – palkkaa satoja työntekijöitä

    5. 5

      Kovatuloisimpaan kymmenykseen pääsee 4 968 euron tuloilla – onko se paljon vai vähän?

    6. 6

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    7. 7

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    8. 8

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    9. 9

      Ulosmarssi Meyerin telakalla Turussa – työntekijät väittävät, että ihmisiä on uhkailtu

    10. 10

      Delta Auton toimitusjohtaja eroaa – lähtee heti

    11. Näytä lisää