Halpa dollari on Finnairinkin onni

Julkaistu: , Päivitetty:

Lentoyhtiö Finnair ennakoi tämän vuoden ensimmäisen puoliskon toiminnallisen tuloksen pysyvän viime vuoden vastaavan jakson tasolla kohonneista polttoainekustannuksista huolimatta.
Aasian-liikenteen kasvun arvioidaan jatkuvan vahvana tänäkin vuonna.

Finnairin toiminnallinen tulos eli liikevoitto ilman myyntivoittoja ja johdannaisten käyvän arvon muutoksia oli viime vuoden tammi–kesäkuussa 33,0 miljoonaa euroa. Lentoyhtiön koko viime vuoden toiminnallinen tulos oli sen historian paras.

Tänään yhtiökokouksensa Helsingissä pitävä Finnair uskoo kysynnän kasvun jatkuvan ja hintatason pysyvän lähes viime vuoden tasolla.

– Aasian liikenteessä yksikkötuotot ovat nousussa. Korkea polttoaineen hintasuojausaste ja edullinen dollari lievittävät voimakkaasti kohonneita polttoainekustannuksia, yhtiön tiedotteessa kerrotaan.

Alkuvuonna kysyntä, erityisesti Finnairin Aasian-liikenteessä, on jatkanut kasvuaan. Bisnes-luokan kysyntä Aasian-lennoilla on edelleen nousussa.


Finnairin Eurooppa–Aasia-liikenteen matkustajista yksi kolmasosa on keski- ja eteläeurooppalaisia, yksi kolmasosa pohjoismaalaisia ja yksi kolmasosa aasialaisia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    8. 8

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    9. 9

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    10. 10

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    8. 8

      Kondomien myynnissä selvä piikki juhannuksena

    9. 9

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    10. 10

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    11. Näytä lisää