Lidl vakoili Saksassa työntekijöitään

Julkaistu: , Päivitetty:

Kauppaketju Lidl on vakoillut omia työntekijöitään Saksassa useissa myymälöissä, kertoo Helsingin Sanomat verkkosivuillaan.
Helsingin Sanomien tiedot perustuvat aikakauslehti Sterniin, joka paljasti keskiviikkona, että työnantaja oli viime vuonna asennuttanut valvontakameroija muun muassa työntekijöiden taukotiloihin ja vessoihin.

Todistaakseen uutisensa Stern julkisti lukuisia Lidlin sisäisiä dokumentteja. Niihin oli kirjattu esimerkiksi havaintoja valvontakameroiden otoksista.

Palvelualojen ammattiliiton Verdin mukaan Lidlin toiminta on ennenkuulumattoman törkeää, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Saksalaisissa tiedotusvälineissä Lidlin toimintaa verrattiin Itä-Saksan pahamaineisen tiedustelupalvelun Stasin toimintaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    2. 2

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    3. 3

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    4. 4

      Suomen kaasuverkko otti askeleen kauemmas Venäjästä – ”muutos on historiallinen”

    5. 5

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    6. 6

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    7. 7

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    8. 8

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    9. 9

      Pankkivalvojalta varoitus Danskelle: Riskinne kasvavat

    10. 10

      Turvatyynyskandaalissa ryvettynyt Takata on hakenut konkurssisuojaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    2. 2

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    3. 3

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    4. 4

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    5. 5

      Historiallinen pelastusoperaatio: Italia pelastaa ongelmapankkinsa 17 miljardin euron tuilla

    6. 6

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    7. 7

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    8. 8

      Google uhkaa saada historiallisen suuret sakot

    9. 9

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    10. 10

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää