eWorkin Suomen liikevaihto kasvoi 142 prosenttia

Julkaistu:

It-konsulttien ja -asiantuntijoiden välittämiseen keskittyneen eWork Nordic Oy:n liikevaihto oli viime vuonna Suomessa 13,3 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuoteen verrattuna on 142 prosenttia.


eWork kertoo liiketoimintansa olleen Suomessa voitollista perustamisvuodesta 2004 lähtien. Viime vuonna voittoa kertyi noin 360.000 euroa.

Tänä vuonna eWork Nordicin tavoitteena on kasvattaa liikevaihto 27 miljoonaan euroon.

- Tavoitteenamme on tänäkin vuonna tuplata liikevaihtomme. Tämä näkyy myös luonnollisesti Suomen eWorkin oman henkilöstön määrässä ja vuoden loppuun mennessä tiimissämme työskentelee toivottavasti jo lähemmäs 20 henkilöä, eWork Nordicin toimitusjohtaja Elina Liehu sanoo tiedotteen mukaan.

eWork on it-konsulttien ja -asiantuntijoiden välittäjä, joka tekee yhteistyötä useiden pienten it-asiantuntijayritysten kanssa välittämällä niiden osaajia suurten yritysten ja organisaatioiden it-projekteihin.

eWorkista kerrotaan sen tietokantaan rekisteröityneen yli 2.300 it-asiantuntijaa ja -asiantuntijayritystä Suomessa. Vuoden 2007 aikana eWorkin kautta asiakasyrityksissä työskenteli noin 240 eri asiantuntijaa ja tällä hetkellä suomalaisyrityksissä työskentelee yli 180 eWorkin välittämää konsulttia.

eWork Nordic Oy on osa pohjoismaista eWork Skandinavia AB:tä, jonka tietokannassa on lähes 30.000 itsenäistä asiantuntijaa ja asiantuntijayritystä. eWorkin kautta työskentelee tällä hetkellä lähes 1400 asiantuntijaa.

eWork Skandinavia AB laajentaa tarjontaansa Ruotsissa it-konsultoinnista liikkeenjohdon konsultointiin. eWork kertoo välittävänsä jatkossa asiantuntijoita niin liikkeenjohdon operatiivisiin kuin strategisiinkin kehityshankkeisiin, kuten prosessien kehittämisen, toiminnanohjausjärjestelmien hankintaan sekä projektinjohtotehtäviin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

    2. 2

      TrumpFinland.com – miksi Trump varasi Suomi-osoitteen jo 2008?

    3. 3

      Tekaistuja alennusprosentteja ja vertailuhintoja – urheiluketjut saivat 100 000 euron uhkasakot

    4. 4

      Terrori kiristää turvatoimia – suomalaisfirma keksi markkinaraon

    5. 5

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    6. 6

      Jollan perustajalta startup-alusta – Tavoitteena tuhat yritystä ja miljardi dollaria

    7. 7

      Näin ex-microsoftlaiset loivat itselleen uuden työpaikan – ”Kehuimme maasta taivaaseen”

    8. 8

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    9. 9

      Osakeasunnot kallistuivat pääkaupunkiseudulla

    10. 10

      860 000 suomalaista saa asumistukea – määrä pomppasi yli 200 000:lla vuosikymmenessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    2. 2

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    3. 3

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    4. 4

      Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

    5. 5

      Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

    6. 6

      Terrori kiristää turvatoimia – suomalaisfirma keksi markkinaraon

    7. 7

      Tekaistuja alennusprosentteja ja vertailuhintoja – urheiluketjut saivat 100 000 euron uhkasakot

    8. 8

      Henkilö- ja pakettiautojen katsastusvälit harvenevat – ei koske yli 10-vuotiaita autoja

    9. 9

      Luksushotelli hylkäsi Trump-brändin

    10. 10

      Korealaisyritys maksamassa 880 000 euron lunnaat kiristäjille – tulos voi olla surkea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää