Bensiinin litrahinta noussut ennätystasolle

Julkaistu: , Päivitetty:

Bensiinin litrahinta nousi maaliskuun puolivälissä takaisin 1,42 euroon eli tammikuun ennätystasolle, kertoi Öljy- ja kaasualan keskusliitto tiistaina.
Korkea hinta johtuu raakaöljystä, jonka tynnyrihinta on pysynyt yli 100 dollarissa.

Dieselöljyn hinta nousi maaliskuun puolivälissä lähes 1,26 euroon litralta eli korkeammaksi kuin kertaakaan aiemmin. Tammikuun hintaennätys ylittyi neljällä sentillä. Kevyen polttoöljyn litrahinta nousi yli 84 senttiin.

Kaasuöljyn eli dieselin ja kevyen polttoöljyn hinnat nosti ennätyksellisen korkeiksi markkinoita kiristänyt voimakas kysyntä etenkin Euroopassa. Bensiini maksoi koko Euroopassa keskimäärin 1,23 euroa ja diesel 1,21 euroa litralta.

– Öljyn kysyntä on kohdistunut poikkeuksellisen paljon raakaöljyyn, minkä takia jalostusmarginaalit ovat jääneet varsin pieniksi. Poikkeuksena on kaasuöljy, jonka kysyntä on ollut voimakasta. Bensiinin ja raskaan polttoöljyn kysyntä on ollut verraten laimeaa, kertoi toimitusjohtaja Jarmo Nupponen.

Raakaöljyn korkea hinta johtuu muun muassa Yhdysvaltain raakaöljyvarastojen supistumisesta, dollarin heikkenemisestä ja sijoittajien kasvavasta kiinnostuksesta raaka-ainemarkkinoihin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    2. 2

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    3. 3

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    4. 4

      Suomen kaasuverkko otti askeleen kauemmas Venäjästä – ”muutos on historiallinen”

    5. 5

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    6. 6

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    7. 7

      Kuluttajien luottamus pysyi korkeana – odotus oman talouden kehityksestä heikkeni hieman

    8. 8

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    9. 9

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    10. 10

      Google on saamassa jättisakot EU:lta – päätös mahdollisesti tänään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    2. 2

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    3. 3

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    4. 4

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    5. 5

      Historiallinen pelastusoperaatio: Italia pelastaa ongelmapankkinsa 17 miljardin euron tuilla

    6. 6

      Suomen kaasuverkko otti askeleen kauemmas Venäjästä – ”muutos on historiallinen”

    7. 7

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    8. 8

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    9. 9

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    10. 10

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää