Sampo Pankki näytti toisen asiakkaan pankkitietoja

Julkaistu: , Päivitetty:

Sampo Pankin uusi verkkopalvelu paljasti ainakin yhdessä tapauksessa asiakkaan tietoja toiselle asiakkaalle.
Sampo Pankin viestintäjohtajan Hannu Vuolan mukaan verkkopankki toimii, mutta asiakkaat eivät päässeet verkkosivulle tiistaiaamuna, koska pankin kotisivut ovat nurin. Vuola ei kerro mikä on mennyt vikaan, mutta kyseessä on sisäinen virhe, eikä esimerkiksi ulkoa tuleva palvelunestohyökkäys.

Maanantaina palvelun uudistamisessa on selvinnyt ainakin yksi tapaus, jossa asiakas näki toisen asiakkaan tietoja. Vuolan mukaan kyseessä oli maksusopimuksen tietoja, jotka eivät kuulu pankkisalaisuuden piiriin.

– Kyseessä oli virhe tiedonsiirrossa.

Uutta verkkopankkia pääsi kokeilemaan jo eilen illalla, koska palvelua pidettiin ajoittain auki. Palvelu takkusi, esimerkiksi tilitapahtuman tarkastaminen ei onnistunut. Virallisesti verkkopankki aukesi tänään tiistaina kello 6 aamulla.

– Kokeilijoita oli yllättävän paljon, vaikka emme mainostaneet asiaa, Vuola sanoo.

Sampo Pankin mukaan sen koko henkilöstö Suomessa, 3 200 työntekijää, oli pääsiäismaanantaina töissä tutustumassa uuteen tietojärjestelmään. Tanskan päässä yhdistämistyössä oli tuhatkunta henkeä.

Massiivinen it-operaatio on pankin mukaan Pohjois-Euroopan suurin. Sen kustannukset nousevat noin 200 miljoonaan euroon.

Suomessa Sammon verkkopankilla on noin 800 000 käyttäjää. Osa heistä joutuu päivittämään yhteytensä uudelleen. Noin viisituhatta asiakasta joutuu vaihtamaan ikääntyneen tietokoneensa uuteen.

Sampopankin virheilmoituksia

Osoitteesta www.sampopankki.fi on aamun tunteina saanut vain erilaisia virheilmoituksia, jotka viittaavat lähinnä Microsoftin palvelimiin: Unable to connect to datase. Troubleshoot issues with Windows SharePoint Services". Serveritietoa on tarjolla myös versiotarkkuudella "Microsoft-IIS/6.0". Tarkempaakin tietoa on asiantunteville ollut tarjolla: "Operation aborted (Exception from HRESULT: 0x80004004".

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    2. 2

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    3. 3

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    4. 4

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    5. 5

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    6. 6

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    7. 7

      Yle: Pekka Perä sai vakuutuskuoren avulla miljoonaluokan veroedun Talvivaara-osakkeistaan

    8. 8

      Alko saa uuden toimitusjohtajan Snellman Groupista – palkka 28 500 euroa

    9. 9

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    10. 10

      Jopa miljardin dollarin kaupat – George Clooney myi tequilansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    2. 2

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    5. 5

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    6. 6

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    7. 7

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    8. 8

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    9. 9

      Alko saa uuden toimitusjohtajan Snellman Groupista – palkka 28 500 euroa

    10. 10

      Yle: Pekka Perä sai vakuutuskuoren avulla miljoonaluokan veroedun Talvivaara-osakkeistaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Hobby Hallista tehty paljon ilmoituksia kilpailu- ja kuluttajavirastolle – toimitusjohtaja myöntää ongelmat

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Kovatuloisimpaan kymmenykseen pääsee 4 968 euron tuloilla – onko se paljon vai vähän?

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    8. 8

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    9. 9

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    10. 10

      Delta Auton toimitusjohtaja eroaa – lähtee heti

    11. Näytä lisää