Riihi-säätiön ex-johtajaa uhkaa vankeus

Julkaistu: , Päivitetty:

Helsinkiläisen Riihi-säätiön entiselle puheenjohtajalle Toivo J. Kanniselle vaaditaan 6,5 vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta.
Kanniselle vaaditaan myös viiden vuoden liiketoimintakieltoa. Yli puoli vuotta kestäneen laajan talousrikosvyyhdin käsittely päättyi perjantaina Oulun käräjäoikeudessa.

Syyttäjät vaativat Riihi-säätiön hallituksessa olleille Kannisen neljälle aikuiselle lapselle ehdollisia tuomioita. Tuomioiden pituudet vaihtelevat vajaasta vuodesta reiluun vuoteen. Kannisen lapsia epäillään ensisijaisesti törkeistä kavalluksista.

Kanninen itse on kiistänyt kaikki häntä vastaan nostetut syytteet.

Toivo J. Kannista epäillään 17 törkeästä kavalluksesta ja 12 törkeästä avustuspetoksesta. Lisäksi häntä syytetään luottamusaseman väärinkäytöstä.
Ex-puheenjohtajan epäillään huijanneen valtion asuntorahaston Aran myöntämiä rahoja yhteensä 3,5 miljoonan euron verran. Syytteiden mukaan Kanninen on käyttänyt varoja muun muassa itsensä ja perheensä henkilökohtaisten kulujen maksamiseen.

Riihi-säätiö omistaa Oulun seudulla kaikkiaan 17 kiinteistöosakeyhtiötä, joiden kautta se hallinnoi noin tuhatta vuokra-asuntoa.

Riihi-säätiön rikosepäilyjä on selvitetty reilut seitsemän vuotta. Rikosepäilyt alkoivat vuonna 2001, kun Ara pyysi lisäselvityksiä säätiön talouden- ja kirjanpidosta.

Oulun käräjäoikeus antaa tuomionsa syyskuun viimeisenä päivänä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Kela päätti: yksi ihminen tekee kahden työt – sitten todellisuus iski

    11. Näytä lisää

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää