Katainen tukistaa Kanervaa taulukaupoista

Julkaistu: , Päivitetty:

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen pitää vakavana väitteitä, joiden mukaan ulkoministeri Ilkka Kanerva on käyttänyt asemaansa väärin.


Ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok.) pyysi perjantain vastaisena yönä julkisesti anteeksi käytöstään tekstiviestijupakassa.

Hän myönsi käyttäytyneensä tahdittomasti ja tavalla, joka ei kuulu asiaan.

– Aiheuttamastani hämmingistä johtuen pyydän julkisesti puolueeltani, ryhmältäni ja kaikilta niiltä suomalaisilta anteeksi, jotka pitävät tärkeäni minun työtäni, Kanerva muotoili Brysselissä

– Olen tehnyt tässä suhteessa virhearvion ja kun olen sen virhearvion tehnyt, niin syy on tietenkin minun, hän sanoi puolenyön jälkeen pidetyssä lehdistötilaisuudessa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tiedotustilaisuuteen osallistunut kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen oli kohusta selvästi tuohtunut.

Katainen teki selväksi, ettei Kanerva-kohu ole ollut puolueelle leikin asia. Hän myös myönsi, että monet tavalliset suomalaiset ovat kokeneet Kanervan käytöksen loukkaavana.

Hänen mukaansa kokoomus ei halua antaa kuvaa, että kohuun olisi suhtauduttu vähättelevällä "pojat on poikia" -asenteella.

– Minusta tässä ei ole mitään huumoria, hän painotti.

Katainen piti erityisen vakavana julkisuudessa esitettyjä väitteitä, että Kanerva olisi käyttänyt asemaansa väärin. Epäilystä oli käyty Kataisen ja Kanervan välillä perinpohjaiset keskustelut.

Kuvataiteilija Maija Tuurna on kertonut useassa haastattelussa, että Kanerva lupasi kymmenisen vuotta sitten auttaa häntä myymään taulujaan eduskunnalle.

Kanerva sanoi, ettei muista kyseistä taiteilijaa, mutta tarjoutui pyytämään häneltä anteeksi, jos on kuitenkin loukannut häntä.

EU-huippukokouksen tiedotustilaisuuteen osallistui myös pääministeri Matti Vanhanen (kesk.), mutta hän ei kommentoinut asiaa lainkaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Viron suurin yrityskonserni Suomen sähkömarkkinoille – toimitusjohtaja Pentti: ”Selvästi tilaa uusille yrityksille”

    3. 3

      Analyytikko: Roviosta tulee uusi kansanosake: ”Nokia kuihtumassa tylsäksi ja kasvuttomaksi”

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    6. 6

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    7. 7

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Kauppa pelmahti täyteen Star Wars -korusta innostuneita kiinalaisia – yrittäjälle tuhansien eurojen potti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    2. 2

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    5. 5

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    6. 6

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    7. 7

      Kauppa pelmahti täyteen Star Wars -korusta innostuneita kiinalaisia – yrittäjälle tuhansien eurojen potti

    8. 8

      Tikkurila antoi toimitusjohtajalleen lähtöpassit

    9. 9

      Suomeen suunnitellaan uutta 50 miljoonan euron datakeskusta

    10. 10

      Hallitus selvittää kolmen valtionyhtiön listaamista pörssiin – ”Nyt tarvitaan poliittista päätöksentekoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    11. Näytä lisää