RAY tekee pian päätöksen nettipeleistä

Suomen pelimonopolia ylläpitävä Raha-automaattiyhdistys ilmoittaa, että sen hallituksen on tarkoitus antaa vielä kevään kuluessa vastaus kysymykseen, voiko RAY ryhtyä tarjoamaan pelejään internetissä.


– Mietimme millaisten juridisten, poliittisten, taloudellisten ja eettisten ehtojen vallitessa internet-jakelu olisi mahdollista. On huolellisen harkinnan paikka, horjuttaisiko mahdollinen internetjakelu siinä määrin RAY:n itsenäisyyden ja yksinoikeuden edellytyksiä, ettei sellaista riskiä kannata ottaa, toteaa RAY:n hallituksen puheenjohtaja Jukka Vihriälä.

Raha-automaattiyhdistyksen mukaan joukko Euroopan maita on joutunut EU-komission hampaisiin nimenomaan internetissä tarjotuista peleistä. EY-tuomioistuin teki vuonna 1999 päätöksen, jonka mukaan RAY:n nykyinen toiminta täyttää yksinoikeuden oikeuttamisperusteet.

Vihriälän mukaan RAY:n on joka tapauksessa kehitettävä perinteistä pelitoimintaansa.

Lähitulevaisuudessa RAY tuo markkinoille ensimmäiset automaatit, jotka toimivat Visa Electron -kortilla ja OP:n digirahalla. Uudistus on RAY:n mukaan välttämätön, koska yhä useammin pelaamisen esteenä on se, ettei kuluttajalla ole kolikoita.

Sähköraha avaa myös paremmat mahdollisuudet ikärajavalvontaan ja auttaa pelaajaa harkitsemaan pelaamisensa rajoja. Tämän vuoden aikana lisäksi avataan uusia pelisaleja, jotka on tarkoitettu viihtymiseen ja yhdessäoloon pelaamisen ohella. Myös yrittäjien tiloissa olevien pelipisteiden uudistaminen käynnistyy, yhdistyksestä korostetaan.

Vihriälä esitti näkemyksensä RAY:n kokouksessa, jossa oli läsnä 68 jäsenyhdistystä. Hän viittasi puheessaan sisäasiainministeriön käynnistämään arpajaislain uudistamishankkeeseen ja muistutti, että järjestöille jaettavat avustukset tulevat RAY:n peleistä.

– Nyt jos koskaan järjestöjen on aika olla kiinnostunut peleistä ja RAY:n tulevaisuuden turvaamisesta. Sitä kautta turvataan myös järjestöjen kansalaistoiminnan tulevaisuus. Järjestöjen kannattaa tehdä RAY näkyväksi omana yhteistyökumppaninaan, jolloin selkeytyy RAY:n yhteiskunnallinen rahoitustehtävä ja tuetaan toiminnan hyväksyttävyyttä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    3. 3

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    4. 4

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    5. 5

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    6. 6

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    7. 7

      Wahlroos: Sammon osakkeita yritettiin haalia väärin perustein – "Oli syytä sulkea ikkuna"

    8. 8

      Outokumpu sulkesi vilkkaana tulospäivänä, Ixonos porhalsi

    9. 9

      Sampo otti haltuunsa 280 miljoonan osakepotin – miljoonia osakkeita odottaa mitätöinti

    10. 10

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    4. 4

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    5. 5

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    6. 6

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    7. 7

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    8. 8

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    9. 9

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    10. 10

      Nokian tulos heikkeni hieman – ”kartutimme tilauksia hyvin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    5. 5

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää