Ärrältä saa nyt myös rahaa

Julkaistu: , Päivitetty:

R-kioskit haastavat muut pankkiautomaattiyhtiöt tuomalla omat automaattinsa markkinoille. Ensimmäiset R-automaatit on avattu Helsingin keskustassa.
Kilpailu käteisen rahan käyttäjistä kovenee. Rautakirja tuo markkinoille omat käteisautomaattinsa ja aikoo muutamassa vuodessa rakentaa maanlaajuisen 500 automaatin verkoston kioskiensa yhteyteen.

Hankkeellaan Rautakirja haastaa paitsi Nordean, Sammon ja Op-ryhmän omistaman Automatian ylläpitämät Otto-automaatit niin myös Harry Harkimon ja Henrik de la Chapellen Anna-automaatit, jotka tulevat käyttöön huhtikuun alussa.

Rautakirja toteuttaa hankkeensa yhdessä pohjoismaisen käteisautomaattiyhtiö Kontantenin ja sen Suomen tytäryhtiön Eurocashin kanssa.

Kumppanukset eivät usko, että puheet käteisen käytön vähenemisestä osoittautuvat todeksi, päinvastoin. Kontantenin toimitusjohtaja Gunnar Jacobson esittelee tilastoja, joiden mukaan käteisen käyttö on kasvanut 1,65 prosentin vuosivauhtia jo kuuden vuoden ajan. Samaan aikaan käteisnostojen määrä on pysynyt samana tai kasvanut. Keskimääräinen nosto on 80 euroa.

– Ihmiset haluavat käyttää käteistä. Pankit eivät kuitenkaan enää pidä käteisen rahan käsittelyä ydinliiketoimintanaan, huomauttaa Jacobson.

Suomessa käteisautomaattien määrä on vähentynyt huippuvuosista. Nykyisin täällä on noin 1650 Otto-automaattia. Väkilukuun nähden verkosto on Euroopan toiseksi harvin.

Rautakirjan kioskiliiketoiminnasta vastaava toimialajohtaja Markku Pelkonen uskoo, että vastaisuudessakin ihmiset haluavat käyttää käteistä. Etenkin pienet kioskiostokset maksetaan useimmin rahalla.

Pelkonen perustelee hanketta palvelulla. Väheksyttävää ei Rautakirjan mielestä ole myöskään se, että rahannostomahdollisuus parantaa yhtiön myyntiä. Pelkonen kertoo, että kioskeissa, joiden lähelle on avattu Otto-automaatti, myynti on kasvanut 10–15 prosenttia.

Uusista laitteista saa rahaa Visa/Mastercard-korteilla, Visa Electronilla sekä uusilla SEPA Debit -korteilla.

Luottokunta perii Visa-korttinostoista samat kulut kuin muistakin automaateista nostettaessa eli yhden euron ja kaksi prosenttia noston määrästä. Näin esimerkiksi 50 euron nosto maksaa kaksi euroa.

Toistaiseksi pankit eivät ole kertoneet, ryhtyvätkö ne veloittamaan asiakkailta R-kioskien automaattien käytöstä. Ne saattavat kuitenkin päätyä palvelumaksujen perimiseen, sillä ainakin Nordea ja Osuuspankki ovat ilmoittaneet aikovansa periä maksua Annojen käytöstä. Käteisautomaattiyhtiöt veloittavat nostosta pankkia, jonka asiakasta he palvelevat.

Perinteisillä pankkikorteilla on turha yrittää saada rahaa R-kioskin automaateista. Pelkosta tämä ei huoleta, sillä Suomessakin pitää ottaa yleiseurooppalaisen Sepa-standardin mukaiset sirulliset pankkikortit käyttöön parin vuoden aikana. Nämä käyvät myös Ärrien automaatteihin.

Pelkonen muistuttaa, että verkoston rakentamiseen menee oma aikansa. Hän arvioi, että 500 automaattia saadaan avattua parissa–kolmessa vuodessa. Tällöin verkosto olisi valmis, kun useimmilla kansalaisilla on käytössä siihen käyvät kortit.

Ensimmäiset R-automaatit avataan pääkaupunkiseudulle ja muihin yliopistokaupunkeihin ja vasta sen jälkeen muun muassa lähiöihin. Pelkonen arvioi, että hankkeen suurin potentiaali on keskustojen ulkopuolella, joissa Otto-verkosto on harva.

Tavoitteena on, että kioskinostoja tehtäisiin aikanaan 5000 kappaletta kuukaudessa. Määrä on puolet nykyisistä Otto-nostoista.

Rautakirja on harkinnut omia automaattejaan miltei koko 2000-luvun ja ryhtyi tosissaan miettimään asiaa viitisen vuotta sitten. Anna-hanke ennätettiin kuitenkin julkistaa ennen. Pelkonen toteaa, että muidenkin kiinnostuminen asiasta oli oletettavaa.

– Uskomme vahvasti, että markkinoilla on tilaa erilaisille toimijoille, hän lisää.

Rautakirja ja Taloussanomat kuuluvat SanomaWSOY-konserniin. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

    2. 2

      Oletko superduunissa vai ongelmatyössä? Kysely paljastaa parhaat ammatit – katso lista

    3. 3

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    4. 4

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    5. 5

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    6. 6

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    7. 7

      Pikavippifirma vaati tiedot tilitapahtumista lainan saamiseksi – ”Iso kysymys on se, mihin tietoja aiotaan käyttää”

    8. 8

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    9. 9

      Delta Auton ja Kia Motorsin asentajat menevät lakkoon ensi yönä

    10. 10

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    2. 2

      Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

    3. 3

      Oletko superduunissa vai ongelmatyössä? Kysely paljastaa parhaat ammatit – katso lista

    4. 4

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    5. 5

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    6. 6

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    7. 7

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    8. 8

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    9. 9

      Trump uhkaa hallinnon sulkemisella, jos Meksikon muuria ei rakenneta

    10. 10

      Metalliliiton pitkäaikainen puheenjohtaja Per-Erik Lundh on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    7. 7

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      Seppälää haetaan konkurssiin

    11. Näytä lisää