Raakaöljyn ennätysjuoksu jatkuu

Raakaöljyn hinta ylitti tiistaina 109 dollarin rajan. Hintaennätyksiä rikottiin viidettä päivää peräkkäin.


Korkeimmillaan Yhdysvaltain markkinoiden viiteöljyn hinta kävi tiistaina alkuiltapäivästä 109,20 dollarissa tynnyriltä.

Euroopan markkinoiden viiteöljynä käytetyn Pohjanmeren Brent -laadun hinta ylitti tiistaina ensimmäisen kerran 105 dollaria tynnyriltä. Brent-korin hinta nousi Lontoon markkinoilla korkeimmillaan 105,40 dollariin tynnyriltä.

Öljyn hinnan nopean nousun syynä ovat jatkuvasti voimakkaana pysyvä kysyntä ja Yhdysvaltain dollarin kurssin lasku. Raakaöljy hinnoitellaan dollareissa monien muiden raaka-aineiden tavoin. Dollari laski tiistaina euroa vastaan jo 1,55 euron pintaan.

Raakaöljyn hinta ylitti jo jonkin aikaa sitten reaalisesti vuoden 1980 hintahuipun. Öljyn hinta nousi helmikuun lopulla jo reaalisesti kalliimmaksi kuin Iranin vallankumouksen jälkeisessä öljymarkkinoiden myllerryksessä. Öljy maksoi silloin tämän päivän rahassa 102–104 dollaria tynnyriltä.

– Öljymarkkinoilla on siirrytty korkeamman hinnan aikaan. Nykyistä 100 dollarin hintaa arvioitaessa on pidettävä mielessä, että hinnan lasku alkuvuosikymmenen tasolle on hyvin epätodennäköistä, arvioi Kansainvälinen energiajärjestö IEA tiistaina julkistetussa öljymarkkinakatsauksessa.

IEA:n pääjohtajan Nobuo Tanakan mukaan yli 100 dollarin tynnyrihinta ei juurikaan ole hidastanut öljynkulutuksen kasvua. Pitkään näin korkealla pysyessään öljyn hinta voi Tanakan mukaan alkaa jarruttaa maailmantalouden kasvua.

IEA ennusti tiistaina raakaöljyn kulutuksen nousevan tänä vuonna 87,5 miljoonaan tynnyriin päivässä. Arvio on vain 80 000 tynnyriä pienempi kuin edellinen ennuste. Nousevien talouksien öljynkulutus kasvaa edelleen voimakkaasti.

Teollisuusmaissa suhdannekäänne hidastaa hieman kulutuksen kasvua. IEA laski jo kuukausi sitten Yhdysvaltain öljynkulutuksen laskun takia kasvuennusteen 2,0 miljoonasta tynnyristä 1,7 miljoonaan tynnyriin päivässä.

Opecin päätös pitää öljyn tuotantokiintiöt ennallaan kasvattaa Tanakan mukaan hieman kuluttajien öljyvarastoja. Varastot ovat hänen mukaansa kuitenkin edelleen liian alhaiset. Ne eivät riitä turvaamaan kuluttajia mahdollisilta raakaöljyn tarjontashokeilta.

Öljynviejämaat ovat torjuneet vaatimukset tuotannon lisäämisestä. Opec syyttää öljyn hinnan noususta dollarin laskua ja spekulatiivisia sijoituksia. Tanaka on eri mieltä sijoittajien vaikutuksesta.

– Rahastot ja spekulaattorit voivat toiminnallaan vahvistaa markkinoiden kehityssuuntia. Öljyn hinnan nousu tai lasku riippuu kyllä markkinoiden perustekijöiden kehityksestä, Tanaka sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    3. 3

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    4. 4

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    5. 5

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    6. 6

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    7. 7

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    8. 8

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    9. 9

      Nordea uhkasi taas pääkonttorin siirrolla – päätös ”mieluiten ennen kesää”

    10. 10

      United Airlinesin uusi, hunajaisempi ote: taivuttelee matkustajia suurilla summilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    4. 4

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    5. 5

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    6. 6

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    7. 7

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    8. 8

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    9. 9

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    10. 10

      Nokian tulos heikkeni hieman – ”kartutimme tilauksia hyvin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    5. 5

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää