Nokia saa Saksasta karhukirjeen

Saksalainen Nordrhein-Westfalenin osavaltio aikoo vaatia matkapuhelinyhtiö Nokiaa maksamaan takaisin lähes 60 miljoonaa euroa yhtiön Bochumin tehtaalle myönnettyjä tukia.


Osavaltion viranomaiset lähettävät tänään tiistaina matkapuhelinvalmistaja Nokialle karhukirjeen, kertoo Handelsblatt-lehti.

Mikäli yhtiö ei maksa summaa kuun loppuun mennessä, viranomaiset aikovat haastaa matkapuhelinyhtiön oikeuteen.

Kännykkäjätti ei ole onnistunut vakuuttamaan viranomaisia siitä, että Bochumin tehtaalle myönnettyjen työllistämistukien ehdot olisivat täyttyneet.

Osavaltion mukaan yhtiö ei synnyttänyt paikkakunnalle sovittua määrää uusia työpaikkoja, joten Nordrhein-Westfalen aikoo periä Nokialta takaisin 41 miljoonan euron tuet sekä 18 miljoonaa euroa korkoja.

Nokia ilmoitti tammikuun 15. päivänä sulkevansa Bochumissa sijaitsevan matkapuhelintehtaansa ja siirtävänsä tuotannon Romaniaan. Päätös aiheutti Saksassa laajoja vastalauseita.

  • Nokia Bochumissa

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    8. 8

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    9. 9

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    10. 10

      Nousukäyrälle jatkoa: Suomen vienti kasvoi helmikuussa 6 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    8. 8

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    9. 9

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    11. Näytä lisää