Simulaattori korvasi Espoon ydinreaktorin

Julkaistu: , Päivitetty:

Espoon Otaniemessä sijaitsevaa Suomen ensimmäistä ydinreaktoria ei enää käytetä suomalaisten ydinvoimatyöntekijöiden koulutukseen. Voimayhtiöt luottavat ennemmin simulaattoriin.
Suomen viidestä ydinreaktorista vanhin on edelleen toiminnassa Espoon Otaniemessä. Reaktori on pienen omakotitalon kokoinen laitos. Sen sisällä on 15 kiloa 20 prosenttisesti fissiokelpoiseksi väkevöityä uraania.

VTT:n ylläpitämän tutkimusreaktorin lämpöteho on 250 kilowattia eli vain murto-osa ydinvoimaloiden reaktoreista. Tutkimusreaktori ei olekaan voimala, sillä sen synnyttämää lämpöä ei muuteta sähköksi. Suomen ydinvoimaloissa Olkiluodossa ja Loviisassa on kummassakin kaksi ydinreaktoria. Olkiluotoon ollaan rakentamassa viidettä suurta ydinreaktoria.

Vuonna 1962 käynnistetty tutkimusreaktori on ollut monelle suomalaiselle ydinvoiman ammattilaiselle ensimmäinen kosketus ydinvoimaan. Nykyään voimalaitokset eivät kouluta valvomohenkilökuntaansa Otaniemessä, vaan he luottavat omiin simulaattoreihinsa.

Ruotsi on sulkenut omat tutkimusreaktorinsa. Sen jälkeen ruotsalaisia opiskelijoita on käynyt tekemässä harjoitustöitään Suomessa.

– Tutkimusreaktorilla pääsisi kokeilemaan miten oikea reaktori toimii eri tilanteissa, sanoo erikoistutkija Seppo Salmenhaara.

Tutkimusreaktori on hyvin säästäväinen polttoaineen kulutuksessa. Siihen on viimeksi hankittu polttoainetta 1970-luvulla. Polttoaineessa radioaktiivista ydinjätettä on syntynyt 470 grammaa. Reaktorin sydämessä olevista polttoainesauvoista yli puolet on ollut siellä vuodesta 1962 lähtien.




Vuonna 1990 VTT:n ylläpitämää tutkimusreaktoria oltiin sulkemassa.

Silloin sulkemien syynä olivat kustannukset. 1990-luvun aikana tutkimusreaktorin koki kuitenkin uuden tulemisen, kun sille kehitettiin lääketieteellistä käyttöä.

Reaktorin tuottamalle käytetylle polttoaineelle on olemassa kaksi loppusijoitusvaihtoehtoa. Ensimmäisen vaihtoehdon mukaan vuoteen 2016 asti tuotettu jäte voidaan palauttaa Yhdysvaltoihin, josta reaktori on toimitettu. Jos käyttö jatkuu pidempään on jäte mahdollista sijoittaa Olkiluodon loppusijoitusonkaloon.

Salmenhaaran mukaan reaktorin käytölle ei ole määritelty yläikärajaa.

– Käyttö päättyy, jos reaktoria ei enää tarvita tai jos rahat loppuvat.

Rahaa laitoksen ylläpitämiseen kuluu noin puoli miljoona euroa vuodessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    2. 2

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    3. 3

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    4. 4

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    5. 5

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    6. 6

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    7. 7

      Trump uhkaa hallinnon sulkemisella, jos Meksikon muuria ei rakenneta

    8. 8

      Euroalueen teollisuuden kasvu kiihtyi yllättäen korkeimmilleen kahteen kuukauteen

    9. 9

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    10. 10

      Kuljetusliitot eivät suunnittele uusia työtaisteluita – ”Ei oltu täällä uhkailemassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    2. 2

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    3. 3

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    4. 4

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    5. 5

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    6. 6

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    7. 7

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    8. 8

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    9. 9

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    10. 10

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    9. 9

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää