EADS etsii ostettavaa USA:sta

Julkaistu:

Julkisuuteen vuotaneet tavoitteet ovat osa ohjelmaa, jonka tarkoituksena on muokata EADS:sta globaali tekijä ilmailumarkkinoilla 12 vuodessa.


Eurooppalainen lentokone- ja puolustusvälinevalmistajan EADS haluaa tehdä yritysostoksia Yhdysvalloissa vielä tämän vuoden aikana, Reuters raportoi verkkosivuillaan.

Uutistoimiston haltuunsa saaman sisäisen muistion mukaan yksi EADS:n kymmenestä tavoitteesta vuodelle 2008 on ehdottaa kahta yrityskauppaa, joista vähintään toinen on Yhdysvalloissa.

Toimitusjohtaja Louis Gallois'n mukaan EADS on kiinnostunut yrityskaupoista puolustusvälineiden, turvallisuuden ja palveluiden saralla.

– Tavoitteenamme on asemoida EADS Yhdysvaltalaisilla puolustus- ja turvallisuusmarkkinoilla sekä ottaa merkittävä askel varmistamalla menestyksekäs alku KC-45A -tankkeriohjelmalle, Gallois sanoo.

EADS on ollut esillä viime aikoina Yhdysvaltojen kongressissa, joka on kritisoinut puolustusministeriö Pentagonin tekemää 35 miljardin dollarin (eli 23 miljardin euron) tankkerilentokonetilausta.

EADS toteuttaa tilauksen yhdessä paikallisen kumppaninsa, Northrop Grummanin kanssa. Kaupan arvon arvioidaan nousevan lopulta jopa sataan miljardiin dollariin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    3. 3

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    6. 6

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    7. 7

      Seppälää haetaan konkurssiin

    8. 8

      Turismi veti Islantia lamasta – ja puski Reykjavikin asuntohinnat hurjaan nousuun

    9. 9

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    10. 10

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    2. 2

      Seppälää haetaan konkurssiin

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    5. 5

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    6. 6

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    7. 7

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    8. 8

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    9. 9

      Helsingin pörssiin on tulossa taas uusi yhtiö

    10. 10

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    9. 9

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää