Wallin: Säätiömalli sopisi muillekin kuin innovaatioyliopistolle

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin (r.) perää valtiolta tasapuolisuutta yliopistojen kohteluun.


Wallinin mukaan kaikki realistiset rakenneuudistushankkeet ansaitsevat tuen, jos ne vahvistavat laitosten taloudellista perustaa ja edistävät kansainvälisesti korkeatasoista opetusta ja tutkimusta.

Valtio on luvannut jopa 500 miljoonaa euroa innovaatioyliopiston toimintaa rahoittavalle säätiölle. Uusi yliopisto on tarkoitus perustaa Teknillisen korkeakoulun, Helsingin kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun varaan. Samalla kuitenkin monet muutkin yliopistot Turussa, Keski- ja Itä-Suomessa liittoutuvat ja luovat uusia yhteistyösuhteita.

– Innovaatioyliopistolle on kaikki syyt toivottaa onnea ja menestystä. On kuitenkin tärkeää että muitakin yliopistoja kohdellaan tasavertaisesti.

Wallinin mielestä muillekin yliopistoille pitäisi suoda mahdollisuus siirtyä julkisoikeudellisesta rahoituksesta säätiömalliin.

– Se antaisi Åbo Akademille ja Svenska Handelshögskolanille mahdollisuuden vahvistaa sekä rahoitustaan että itsenäisyyttään, Wallin sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    3. 3

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    4. 4

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    5. 5

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    6. 6

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    7. 7

      Rein-joen varsi pursuaa historiaa, romantiikkaa, turismia ja taloutta

    8. 8

      Mnuchin vahvisti USA:n yritysveron laskun – lisätietoja odotetaan vielä tänään

    9. 9

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    10. 10

      Tokmannin osake sukelsi, Tecnotreen kiri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    3. 3

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    4. 4

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    5. 5

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    6. 6

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    7. 7

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    8. 8

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    9. 9

      Uudenkaupungin autotehtaalle hurja hakijaryntäys

    10. 10

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    7. 7

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    8. 8

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää